Kun se, mitä ei koskaan uskonut tapahtuvan, tapahtuu

0

Torstaiaamuna 24.2.2022 heräsimme uutiseen siitä, että Suomen rajanaapuri, Putinin Venäjä oli aloittanut sodan toista rajanaapuriaan Ukrainaa vastaan.

Vaikka jännite Venäjän ja Ukrainan välillä oli kasvanut viimeisten viikkojen aikana, täysimääräisen sodan alkaminen järkytti. Vaikka uhka oli olemassa, se että sota alkoi, tuntui epätodelliselta.

Vaikka sota ei ole nyt Suomessa, lähialueella oleva sota vaikuttanee meidänkin arkeemme välittömästi. Koronan jälkeen moni oli suunnitellut ulkomaan lomaa, joka nyt saattaa joutua uuteen harkintaan ja hyväksi uskomasi pörssisijoitus romahti todennäköisesti sodan alettua. Ruoka tulee kallistumaan kuten myös polttoaineet, joiden hinnat ovat jo ennätyslukemissa.

Rauhallisuus ja turvallisuuden tunteen vahvistaminen on tässä tilanteessa kaikille eduksi. Kriisitietouden nostaminen ja kaikenlainen varautuminen poikkeusolojen varalta on täysin perusteltua.

Nyt pitää toivoa parasta, mutta valmistautua pahimpaan. Tehdä konkreettisia turvallisuutta edistäviä toimia, mutta jatkaa elämää mahdollisimman normaalisti.

Nyt on erityisen tärkeää huolehtia lapsista, jotka altistuvat uutisoinnille sodasta. Asiaa pitää käydä läpi rauhallisesti. Älä ohita lapsen huolta, vaan keskustele asiasta siten, että se vahvistaa lapsen turvallisuuden tunnetta. Pidetään oman perheen lisäksi huolta nyt myös ystävistä ja naapureista. Lohdullista on nyt se, että voimme olla toistemme tukena ja pysyä tilanteessa mahdollisimman yhtenäisinä.

Olemme itse kansakuntana kokeneet sodan hirveydet. Tässä tilanteessa kaikki meidän rakkautemme ja tukemme, myös konkreettisen tuen, tulee olla ukrainalaisten puolella. Niiden tavallisten kansalaisten puolella, jotka eivät tätä sotaa halunneet.

Ukrainalaisia on reilu 43 miljoonaa. Moni heistä joutuu nyt miettimään, jäädäkö sodan keskelle vai paeta. Niiden kohdalla, jotka ovat päättäneet lähteä ainut pakosuunta on länteen.

Meidän on osattava sanoittaa ääneen tukemme Ukrainalle ja osoittaa se myös konkreettisina tekoina.

Mitä tehdä, kun se mitä ei koskaan uskonut tapahtuvan kuitenkin tapahtuu? Pidetään pää kylmänä, silmät auki ja ukrainalaiset siskot ja veljet lähellä sydäntä.

Jan Vuorenlaakso

kirjoittaja on uusikaupunkilainen

virkamies