Liljalaaksonkadun ja Rantakadun risteykseen suunniteltu kuusikerroksinen Liljarannan kerrostalohanke etenee jälleen. Kiinteistöä varten on nyt haettu rakennuslupaa ja sen käsittely vie arviolta runsaan kuukauden.
– Myös toisen talonyhtiön tekemä valitus Liljarannan poikkeusluvasta on vedetty pois hallinto-oikeudesta, joten hanke etenee täysin aikataulussa, eikä rakennusluvan saamiselle pitäisi olla estettä, Lehto Asuntojen hankepäällikkö Tomi Rumpunen kertoo.
Kerrostalon 50 asunnosta on tällä hetkellä noin 20 varattu. Kysytyimpiä ovat olleet meren suuntaan avautuvat asunnot, alemman kerroksen yksiöt sekä länteen avautuvat kaksiot ja kolmiot.
– Osa asunnoista on sellaisia, että niitä jonottaa useampi kiinnostunut. Tavoitteenamme on löytää varaaja reilulle kymmenelle asunnolle, jotta voimme käynnistää rakentamisen. Valmistelemme rakentamisen aloittamista toukokuulle, Rumpunen lisää.
Asunnoista tehdään esteettömiä ja kaikissa on avokeittiöratkaisu. Suurimpiin asuntoihin tulee omat saunat, mutta taloyhtiön alakerroksessa on myös yhteiset sauna- ja oleskelutilat. Keittiöseinät ja kylpyhuoneet on tarkoitus tehdä Lehdon tehtailla valmiina moduulirakenteina.
Rumpusen mukaan asunnoista kiinnostuneet ovat pääosin uusikaupunkilaisia, mutta muutama ulkopaikkakuntalainenkin on jo varannut oman asuntonsa.
– Odotamme positiivisin mielin, että pääsemme uudistamaan kaupungin keskustaa, Rumpunen toteaa.
Jos rakentaminen alkaisi toukokuussa, niin asunnot olisivat muuttovalmiita kesäkuussa 2023.