17-vuotias Oskari Lalla on nuoresta iästään huolimatta jo kokenut valokuvaaja. Uusikaupunkilaisnuoren luontoaiheisia otoksia on saattanut nähdä sosiaalisessa mediassa erilaisissa valokuvausryhmissä.
Esimerkiksi Facebookissa Vakka-Suomen valokuvaajat -ryhmässä Lalla oli jakanut henkeäsalpaavia kuvia muutama viikko sitten nähdyistä revontulista.
Aktiivisesti monessa harrastuksessa mukana ollut Lalla kertoo kiinnostuksen valokuvaamiseen lähteneen ihan ensimmäisestä kännykästä lähtien.
– Kännykällä tuli otettua paljon kaikenlaisia kuvia ja siitä sitten alkoi muodostumaan itselle ajatusta, että tämä on oikein kivaa hommaa, Lalla muistelee.
Ensimmäisen digikameran Lalla kertoo ostaneensa kymmenen vuoden ikäisenä. Nykyinen järjestelmäkamera on ollut käytössä kohta neljä vuotta. Uutuutena Lallalla on ostanut dronen, jota on tullut testattua muutamia kertoja säiden salliessa.
– Olen ihan itseoppinut valokuvaaja, enkä ole millään kursseilla käynyt. Itse olen selvittänyt netistä tietoja ja testannut sitten käytännössä, Lalla kertoo.
Lukiolainen on erikoistunut luontokuvaamiseen ja etenkin eläimiin. Lallan asuinpaikka sijaitsee otollisessa paikassa luontokuvaamiseen, koska meri on lähellä ja metsää on paljon ympärillä.
– Eläimiin saa aivan erilaisen yhteyden kuvaustilanteessa verrattuna ihmisiin.
– Rekat, laivat ja lentokoneet ovat myös pienestä pitäen kiinnostavat, joten niitä tulee myös nykyään kuvattua, Lalla lisää.
Mitään erityistä tyyliä ei Lalla halua kuvissaan esitellä. Hänelle riittää, että oma silmä tykkää otoksesta.
– Minua vaikuttavat kuvat ovat esimerkiksi eläimistä otetut lähikuvat ja maisemalliset yleiskuvat, joissa näkyy paljon kaikenlaisia asioita.
Hän kuitenkin myöntää, että jokainen kuva on tarkkaan harkittu. Valotus, rajaus ja tarkennus ovat tärkeimmät asiat, jotka täytyy ottaa huomioon.
– Aina on tavoitteena ottaa mahdollisimman hyvä kuva, Lalla kiteyttää.
Monet valokuvaamista harrastavat ovat myöhemmin siirtyneet kuvaamaan tilauksesta esimerkiksi henkilökuvia, häitä tai muita juhlallisuuksia. Lalla ei ole tässä vaiheessa kiinnostunut kuvaamaan tilauksesta sen enempää.
– Jos on kysytty jotain kuvaamaan, niin olen ollut mukana. Eläinkuvaaminen on minulle tällä hetkellä mukavampaa.
Yksi projekti tosin on Lallalla työn alla, sillä hän kuvaa Uudenkaupungin lukion toisen vuoden opiskelijoille esittelyvideota vanhojen tanssien alkuun.
Sosiaalinen media mahdollistaa kuvien jakamisen tavallisten katsojien nähtäväksi, mutta se myös on samoista aiheista kiinnostuneiden valokuvaajien kohtaamispaikka. Lalla kertookin tavanneensa muita paikallisia luontokuvaajia, joiden kanssa hän on tehnyt kuvausretkiäkin lähiseudulle.
– Kokeneemmilta kuvaajilta tulee palautetta ja kehitysideoita lämpimään sävyyn, Lalla kiittelee.
Mikä valokuvaamisessa on kaikista parasta?
– Hienot kokemukset. Aika monessa paikassa on tullut kameran kanssa käytyä, niin silloin sen kokemuksen saa tallennettua muistoksi itselleen, Lalla toteaa.
Ikäviksi puoliksi Lalla kertoo laitteiden rikkoutumisen. Pelkona olisi esimerkiksi dronen putoaminen taivaalta tai kamerarungon pudottaminen kädestä.
Hyvien laitteiden hinta on todella korkealla tänä päivänä ja se pitää kuvaajat varuillaan laitteidensa kunnosta. Innokkaalla valokuvaajalla on isoja kysymyksiä pohdittavana, kun mieli tekisi parempia kuvauslaitteita.
– Viime keväänä jo pohdin ostanko kevytmoottoripyörän vai kameran. Vanhempien kanssa keskusteltuani päädyin kevytmoottoripyörään Lalla naurahtaa.
Itseoppinut valokuvaaja haluaa antaa vinkin muille nuorille aloitteleville valokuvaajille.
– Kuvaamisessa kehittyy sitä mukaan, kuinka paljon kuvaa. Välillä saattaa tuntua, ettei mikään kuva onnistu, mutta siitäkin tunteesta pääse yli.
– Netistä löytyy hyviä ohjeita. Kannattaa myös seurata muita kuvaajia ja ottaa mallia, Lalla neuvoo.