Mitään todellista syytä tähän kunniattomaan tekoon ei kaiken olemassa olevan tiedon avulla ole löytynyt. Sellaiseksi ei voi riittää työväentalon tansseissa käyminen, vastapuolen sairaanhoitajana toimiminen eikä edes kahden villapaidan varastaminen tai mahdollinen suunsoitto.
Sisällissodan aikana sata vuotta sitten Suomessa ja myös Uudessakaupungissa tehtiin kauheita asioita molemmin puolin. Viha, katkeruus ja kosto saivat vallan.
Mitä sen jälkeen tapahtui? Vähän ajan kuluttua kaikilla oli vaaleissa yksi ääni varallisuudesta riippumatta. Kaupungin asioita alettiin hoitaa yhdessä samoissa kokouksissa. Tehtiin työtä ja elintaso alkoi kaikilla nousta. Kahden vuosikymmenen kehityksen tulos oli se, että Uudestakaupungistakin lähdettiin yhtenäisenä joukkona puolustamaan yhteisen maan vapautta ja kansanvaltaa. Ja monille myös yhteistä uskoa.
Miten tämä kaikki oli tässä kaupungissa mahdollista kahdessa vuosikymmenessä? Miten kaikki tapahtui? Oliko täällä vahvoja vaikuttajia? Tästä kaikesta ei ole paljon kirjoitettu. Aika olisi.
Sisällissodan tapahtumia ei sataan vuoteen varsinkaan ”virallisessa” historiankirjoituksessa juurikaan käsitelty. Tarvittiin sata vuotta, että sodasta saatiin paikallinen tilinpäätös.
Olisiko nyt 1920- ja 1930-lukujen vuoro. Käsiteltävää olisi paljon. Miten kansainvälinen taloudellinen lama koetteli Uuttakaupunkia. Miten täällä torjuttiin espanjantautia. Ulottuiko 1930-luvun poliittinen liikehdintä Uuteenkaupunkiin ja jos, niin miten. Tietoakin lienee tarjolla riittävästi. Onko nyt uuden historiahankkeen aika?
Joku voi tietenkin kysyä, miksi kaivaa vanhoja asioita, kun nykyisissäkin on tarpeeksi tekemistä.
Juuri siksi.
Ellei tunne historiaa, ei hallitse tulevaisuuttakaan.
Nykyisessä yhteiskunnassa on pelottavan paljon vihapuhetta, eriarvoisuus kasvaa, monet lapsiperheet elävät köyhyydessä, kaikkien palkka ei yksinkertaisesti riitä edes elämän perustarpeisiin, mielenterveys murenee monilla.
Kannattaa miettiä, miten nämä asiat tässä tilanteessa ratkaistaan ja hoidetaan.
Historiasta voi oppia sen, miten kannattaa toimia. Ja varsinkin sen, mitä ei ole syytä tehdä. Niin, ettei ”Marialle” ja ”Martallekaan” tehtäisi mitään väärää eikä varsinkaan pahaa.
Presidentti Sauli Niinistö korosti televisiohaastattelussa viime viikolla, että kaikessa kanssakäymisessä tulisi kunnioittaa toisen osapuolen ihmisarvoa, tulisi ottaa toinen tosissaan, vaikka oltaisiin kuinka eri mieltä asioista. Presidentin puhe liittyi kiristyneeseen kansainväliseen tilanteeseen, mutta se sopii myös yksityisten ihmisten ja ihmisryhmien väliseen kanssakäymiseen.
Tällaisella ajattelulla olisi ollut käyttöä myös Uudessakaupungissa sata vuotta sitten.
Matti Jussila
päätoimittaja,
emeritus