Nato-optio

0

Natoon liittyminen on saanut enemmän kannatusta kuin aikoihin. Ovatkohan kannattajat huomioineet kaikkea siihen liittyvää. Ei Nato yksinomaan tule meitä puolustamaan, vaan Suomi sitoutuu silloin mukaan kaikkiin Naton seikkailuihin, sotiin osapuoleksi ja samalla vastapuolen ja sen liittolaisten vihan kohteeksi.

Siitäkin oli aikoinaan vähällä tulla Suomelle seurauksia, kun Jasser Arafat piti toimipistettä Suomessa.

Toisekseen, miten Nato varjelisi Suomea sodalta, vaikutus voisi olla päinvastainen, mahdollinen Suomea etupiirinään pitävä maa voisi katsoa sen syyksi Suomen valtaamiseen.

Ja joka tapauksessa Suomen pitäisi ainakin yrittää huolehtia omasta puolustuksestaan ja sodan syttyessä ainoa häviäjä olisi Suomi, joka pommitettaisiin takaisin kivikauteen.

Joten eiköhän meidän olisi parempi olla rauhassa kaikkien kanssa ja antaa suurvaltojen sotia sotansa jossakin muualla.

Kriisinhallintaveteraani

Valdemar Takaperko