Kotihälytystehtäviä on edelleen enemmän kuin koronaa edeltävänä aikana, mutta lähes kaikkien muiden rikosten määrät ovat vähentyneet koko Lounais-Suomessa. Samanlainen trendi on nähtävissä Uudessakaupungissa, missä kaikkien rikosten määrä laski 20,41 prosenttia vuoteen 2020 verrattuna. Laitilassa, Taivassalossa ja Vehmaalla rikosten määrän lasku oli vielä suurempaa.
Uudessakaupungissa eniten vähenivät omaisuusrikokset, mutta hieman yllättäen myös huumausainerikoksia kirjattiin vähän. Rattijuopumuksista kuitenkin jo yli puolet on huumausaineista johtuvia.
Seksuaalirikokset ovat lisääntyneet Lounais-Suomessa, mutta taustalla lienee se, että rikoksista ilmoitetaan matalammalla kynnyksellä. Yleisesti suuri osa seksuaalirikoksista tapahtuu kotona.
Vaikka korona-aika on ollut rauhallista, voi tilanne jälleen muuttua, kun rajoitukset poistuvat ja ihmiset lähtevät liikkeelle.
Lounais-Suomessa poliisi puhalluttaa muita poliisilaitoksia useammin, mutta rattijuopumuksia on silti aiempaa vähemmän. Erityisen ilahduttavaa on, että nuorten rattijuopumukset vähenivät lähes neljänneksellä koko piirin alueella vuoden takaisesta.
Kaikki rikkomukset eivät tietenkään tule poliisin tietoon. Liikenteessä vaaratilanteita on päivittäin.
Talven vaihteleva keli aiheuttaa vaaraa, ja vaikka näkyvyys olisi kuinka huono ja tie liukas, lähtee joku silti ohittelemaan.
Toimitukseen soittanut lukija kertoi myös toisenlaisista vaaratilanteista. Kun esimerkiksi Pyhämaantiellä ja Lepäistentiellä ajoväylä on kaventunut talvella, on useampi peili kokenut kovia autojen ajaessa keskellä tietä.
Seuraavaksi teillä saa väistellä kelirikon aiheuttamia kuoppia, joten tarkkana saa olla edelleen.
Risto-Matti Kärki