Nyt Sjöblom puolustaa sitä, mitä vielä puolustettavissa on. Hän on laatinut Pro Uimahalli -kuntalaisaloitteen, jossa hän vaatii kaupungin ryhtyvän toimenpiteisiin, jotta uimahallia ei purettaisi. Vaihtoehdoksi hän esittää, että kaupunki myy uimahallin ja sen maa-alueen.
– Näin tulee mahdolliseksi rakennuksen uusiokäyttö.
Kaupungilla on voimassa oleva päätös, että uimahalli puretaan kun uusi uimahalli Wintterissä saadaan käyttöön. Sjöblomin mielestä kaupungin pitäisi ensin selvittää, voisiko uimahallille löytyä ostajataho.
– Huutokaupat.com-sivustolla myydään muitakin julkisia rakennuksia, kunnantaloja, sairaaloita ja jopa kirkkoja. Sinne vaan uimahalli myyntiin, hän esittää.
Hän perustelee vaatimustaan maankäyttö- ja rakennuslailla, jonka tavoitteena on edistää ekologisesti, taloudellisesti sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää kehitystä. Sjöblomin mielestä uimahalli pitäisi ekologisin perustein säästää, mutta hän myöntää, että kuntalaisaloitteen taustalla on myös halu edistää kuntalaiskuulemista. Hän tietää, että vaikka kuntalaisaloitteeseen ei tulisi hänen lisäkseen muita allekirjoittajia, kaupungin on joka tapauksessa käsiteltävä aloite.
– Haluaisin, että Uudessakaupungissa kuultaisiin enemmän asukkaita ja keskusteltaisiin hankkeista.
Uimahallissa hän näkee potentiaalia uusiokäytölle.
– Kehitysvaihtoehtoja on runsaasti, keilahallia, ampumarataa, padelia, tennistä, squashia, kylpylä- ja saunatoimintaa. Vain taivas on rajana vaihtoehdoille. Rakennusten uusiokäyttö on nykyaikaa.
– Jos ostajaa ei löydy, niin sitten uimahallin voi purkaa, mutta selvitetään nyt edes ensin tämä toinen vaihtoehto, hän vetoaa.
Sjöblom muistuttaa, että jos ostaja vaikka löytyisikin, kaupunki säästäisi uimahallin purkukustannukset.