Sähkövetoinen tavaraliikenne käynnistyi Uuteenkaupunkiin

0

Turun ja Uudenkaupungin välisessä tavaraliikenteessä koitti historiallinen päivä tänään maanantaina, kun sähkövetoinen tavaraliikenne käynnistyi rataosalla.

Turun ja Uudenkaupungin välinen sähköistetty rataosuus on saanut käyttöönottoluvan ja nyt VR Transpoint operoi pääsääntöisesti sähkövedolla lannotteisiin erikoistuneen Yaran tuotantolaitokselle.

-Sähköistetyn rataverkon laajeneminen on meille tärkeää. Sähköistyksen myötä voimme lisätä jälleen päästöttömän sähkövetoisen liikenteen osuutta, joka on jo noin 80 prosenttia kaikesta rautateiden tavaraliikenteestä, VR Transpointin johtaja Martti Koskinen kertoo.

Sähkövetoisen liikenteen lisääminen parantaa rautatielogistiikan energiatehokkuutta ja myös logistiikkaketjun tehokkuutta kokonaisuudessaan, kun kuljetukset voidaan hoitaa perille asti yhdellä ja samalla veturilla, kun jatkossa ei enää tarvita veturin vaihtoa Turussa sähköstä dieseliin tai päinvastoin. Myös raideliikenteen päästö- ja meluvaikutukset vähenevät.

-Liikennöintimalli vähentää Yaran kaikkien rautatiekuljetusten hiilidioksidipäästöjä yli 20 prosenttia, sillä nyt koko rataosa Turusta Uuteenkaupunkiin voidaan operoida kokonaan sähkövedolla. Tämä on jälleen yksi askel kohti hiilineutraaleja kuljetuksia, Koskinen sanoo.

-Merkittävä osa Yaran Uudenkaupungin raaka-ainekuljetuksista tapahtuu rautateitse. Radan sähköistyksen ansiosta voimme nyt hoitaa Yaran Uudenkaupungin tehtaan rautatiekuljetukset lähes päästöttömästi. Tämä tukee Yaran muita ilmastotoimia, toteaa Yaran Uudenkaupungin tehtaanjohtaja Teija Kankaanpää.