Ugissa harrastaminen on helppoa

0

Kyllähän me uusikaupunkilaiset tiedämme, kuinka hieno kaupunki tämä on. On merta, luontoa, mukavia asuinalueita ja hyvät palvelut. Harrastus- ja liikuntamahdollisuuksiakin on paljon. Jopa korona-aikana kaupunkiin on saatu uusia liikuntapalveluja, kuten Kalantiin ja Sorvakkoon frisbeegolfrata, keskustaan skeittipuisto ja padelkenttä. Ja lisää harrastusmahdollisuuksia on tulossa.

Kaupungin kehittämissuunnitelmassa on listattu kolmelle vuodelle uusia ulkoilureitistöjä, maastopyöräilyn ja maastoratsastuksen olosuhteiden kehittämistä, streetworkout-alue sekä koulujen lähiliikuntapihojen päivittämistä. Kaupungin on tarkoitusrakentaa myös merellisiä liikuntamahdollisuuksia.

Tässä lehdessä esitellään aktiivinen Helénin perhe, joka kehuu Uuttakaupunkia erityisesti harrastusmahdollisuuksista. Helénit ovat muuttaneet Uuteenkaupunkiin Turusta, siksi heidän arvionsa voi vaikuttaa oudolta. Onhan suurissakin kaupungeissa hyvät harrastusmahdollisuudet. Helénit tuovat asiaan kuitenkin toisen näkökulman: miten helposti saavutettavia harrastukset Uudessakaupungissa ovat. Jos Turussa harrastaa esimerkiksi jääkiekkoa, treenit eivät useinkaan ole siinä lähihallissa, vaan jopa naapurikunnassa. Uimahallikin voi olla kaukana. Välimatkoihin on varattava aikaa ja ne sitovat vanhempia lasten kuljettamiseen.

Uudenkaupungin keskustassa välimatkat ovat niin lyhyitä, että lapset voivat itsekin kulkea harrastuksiin. Jos harrastuksiin tullaan kauempaa omalla autolla, parkkipaikka löytyy aina helposti. Lasten harrastusten aikana vanhemmat voivat mennä vaikka uimaan tai kuntosalille, kun nekin ovat lähellä. Nyt harrastuksiin kulkemista helpottaa vielä Ukikyyti. Toivottavasti Ukikyyti ei jää vain kokeiluksi, vaan sen toiminta-aluetta voidaan jopa laajentaa.

Teija Uitto