Uudenkaupungin lasitehtaalla lyhyt mutta värikäs historia

0
Yksi harvoista todistettavasti Uudenkaupungin lasitehtaan tuotoksista, Marja Hyytiän isän 1971 löytämä pullonpohja.

Uudessakaupungissa toimii Suomen suurin tehdaslaitos menestyksekkäästi, mutta ihan aina ei bisnes ole sujunut odotusten mukaan. Suomen nykyisen alueen ensimmäinen lasitehdas toimi Uudessakaupungissa 1600-luvun lopulla, mutta kärsi koko toimintansa ajan erilaisista vaikeuksia. Tehtaan historia päättyi Uudenkaupungin paloon 1685.

Uudenkaupungin lasitehtaasta ja yleensä lasin tekemisen historiasta kertoi kansalaisopiston luennolla historioitsija Tiina Hero . Hän työskentelee Espoon kaupunginmuseossa, mutta on muuttanut Uuteenkaupunkiin jokin aika sitten.

Herolla on vahvat siteen suomalaiseen lasiteollisuuteen, sillä hänen äitinsä ja esivanhemmat ovat työskennelleet Nuutajärven lasiteollisuudessa eri tehtävissä. Hän on myös rakentanut Espoon museoon Kauklahden lasitehtaan historianäyttelyn.

– Lasi on hiekkaa. Jotta sitä voi muokata, se pitää sulattaa, joka tapahtuu noin 2200 asteessa. Erilaisten lisäaineiden avulla sulamispiste saadaan hieman alemmas ja lisäaineilla myös määritellään syntyvän lasin laatu, Hero kertoi.

Lasia opittiin tekemään noin 6000 vuotta sitten, puhallustekniikka keksittiin noin 2000 vuotta sitten. Pohjoismaissa lasiteollisuutta alkoi olla 1600-luvulla, joten Uudenkaupungin tehdas oli aikanaan harvinaisuus. Sen jälkeen menikin lähes 60 vuotta ennen kuin seuraava lasitehdas Suomen alueelle perustettiin.

Uudenkaupungin lasitehtaan juuret ovat Tukholmassa. Saksalaissyntyinen Melchior Jung sai luvan perustaa kaupunkiin lasitehtaan 1641. Tehtaan käynnistäminen venyi kuitenkin vuosikymmenen lopulle mm. ammattitaitoisen työvoiman saannin vaikeuksien vuoksi.

– Melchiorin poika Gustaf opiskeli isänsä tehtaassa lasinteon taidon ja vieraili myös Euroopan lasitehtaissa oppia hakemassa.

Isänsä kuoltua hänelle tarjottiin Tukholman tehtaan johtajan paikkaa, mutta hän ei suostunut vaan anoi lupaa oman tehtaan perustamiseen. Ensin hän suunnitteli paikaksi Liivinmaata, mutta siihen ei suostuttu, sen sijaan Uusikaupunki kelpasi. Virallista toimilupaa ei maan hallitus tehtaalle kuitenkaan koskaan myöntänyt.

Tehdas perustettiin Wasaborgin kreivin tyhjäksi jääneeseen tallirakennukseen Kaupunginlahden rannalle, suunnilleen nykyisen Koulukadun alkupään tienoilla.

– Jung suunnitteli itse uuden tahtaan uunin ja todennäköisesti osan muistakin laitteista. Puhaltajat hän toi mukanaan Tukholman tehtaasta. Uudenkaupungin sijainti merireitin varrella oli suotuisa, sillä raaka-aineet olivat kaikki tuontitavaraa. Paikallisesti täältä saatiin puuta, jota tehdas tarvitsi paljon uunin lämmitykseen.

Tehtaan päätuote oli kristalli, lisäksi tehtiin mm. pulloja ja juomalaseja. Alusta asti tuotannossa oli kuitenkin ongelmia, joita ratkottiin jopa raastuvassa.

– Tuotteet rikkoutuivat helposti, joko puhallusvaiheessa tai sitten jäähdytysvaiheessa. Puhaltajien palkat riippuivat valmiiden tuotteiden määrästä ja se aiheutti närää.

Puhaltajat syyttivät huonoja laitteita ja reseptien eli raaka-aineseoksen ominaisuuksia, johtaja kiisti ja syytti puhaltajia ammattitaidon puutteesta. Hän myös puuttui monin tavoin puhaltajien tekemiseen, joka ei ammattitaidostaan ylpeille puhaltajille sopinut.

– Sopua ei syntynyt, vaan asioita vietiin useita kertoja oikeuden ratkottavaksi. Tehtaan työntekijät myös lakkoilivat ja sen sanotaan olleen ensimmäinen teollinen lakkoilu Suomessa.

Kaupungin porvaritkaan eivät katsotaan keskellä kaupunkia sijaitsevaa tehdasta hyvällä, sillä sitä pidettiin suurena tulipaloriskinä ja he vaativat tehtaan siirtämistä pois kaupungista, Sorvakon niemelle.

– Tuli lopulta koitui tehtaan kohtaloksi, mutta syy ei ollut tehtaassa. Vuoden 1685 syksyllä maaherra vieraili kaupungissa ja hänen kunniakseen järjestettiin ilotulitus. Se päättyi onnettomasti, sillä yhdestä raketista syttyi tulipalo ja suuri osa kaupungista, lasitehdas mukaan lukien, paloi maan tasalle.

Vaikeuksien vuoksi ei Jungilla riittänyt kiinnostusta uuden tehtaan rakentamiseen, vaan hän palasi takaisin Tukholmaan. Tosin häntä ei päästetty lähtemään ennen kuin hän oli maksanut velkansa mm. puita toimittaneille talonpojille.

Tehtaan tuotannosta ei juuri ole näytteitä, todistettavasti on löydetty vain yksi Uudessakaupungissa tehty kokonainen lasipullo ja muutamia pullon osia. Yksi näistä harvinaisuuksista oli esillä luentotilaisuudessa.

– Isäni Pentti Parkkari oli kiinnostunut kaikesta vanhasta ja hän löysi vuonna 1971 rikkoutuneen pullonpohjan puretun talon kellarista vähän matkan päässä lasitehtaan paikasta. Sen arveltiin olevan paikkakunnan tehtaasta, mutta varmistus siihen saatiin vasta 15 vuotta sitten, kertoo luentoa kuuntelemassa ollut Marja Hyytiä.

Hän näytti pullonpohjaa vuonna 2007 tutkija Markku Annilalla , joka kiinnostui siitä. Hän tutki sitä pitkään ja yhdisteli tietoja lasitehtaasta tiedettyihin faktoihin ja varmisti, että palanen oli todella Uudenkaupungin tehtaan tuotantoa. Tärkeä todiste oli pohjasta löytyneet merkinnät.

– Muistan kun tarjosin pohjaa ensimmäisen kerran Annilalle, niin hän aivan järkyttyi ja eikä pitkään aikaa edes uskaltanut koskea siihen, sillä hän ymmärsi, miten merkittävästä löydöstä oli kysymys.

Julkaisemassaan tutkimuksessa Annila toteaa tutkijan varmuudella, että ”tulos tuntuu varmalta tällä hetkellä käytettävissä olevan materiaalin pohjalta arvioituna.”

Luennon lisäksi jutun lähteenä on käytetty Markku Annilan tutkimusta ”Gustaf Jungin pulloja Uudestakaupungista.” Se on julkaistu Suomen museo 2008 -julkaisussa.

Jussi Arola