Varttikilo tavallista jauhelihaa

0

Ensimmäisiä asioita, joita opin ostamaan kaupasta ilman äidin apua, oli tämä: varttikilo tavallista jauhelihaa. Jos joku olisi kysynyt minulta silloin, mitä se on ja kuinka paljon oikeasti, en olisi osannut vastata, sillä ”varttikilo tavallista jauhelihaa” oli kotona moneen kertaan harjoiteltu ja ulkoa opittu lause.

Nyt tiedän, että ostin 250 grammaa sika-nautajauhelihaa. 1960-luvulla sika oli tuossa seoksessa uskoakseni suuremmassa roolissa kuin nauta ja siastakin ne rasvaisemmat osat. Tuosta varttikilosta tehtiin meidän nelihenkisen perheemme sunnuntairuoka, lihapullat.

Arkena syötiin vaatimattomammin. Kaalipataa, silakkalaatikkoa, kesäkeittoa. Iltapalaksi makaronivelliä tai pannukakkua. Me lapset saimme joka päivä omenan tai appelsiinin, mutta vain yhden, ja välipalaksi saattoi olla porkkanoita tai näkkileipää.

Meidän perheemme ruokatalous ei varmaan ollut sen kummempi kuin muidenkaan työläisperheiden tuohon aikaan. En koskaan ajatellut, että me olisimme köyhiä, vaikka sitä me välillä olimme.

Varttikilo muistui mieleen, kun kuuntelin radiosta uutista palvelualojen työntekijöille tehdystä kyselystä ja sen tuloksista, joiden mukaan suuri osa kyselyyn vastanneista kärsii ruokaturvattomuudesta. Työstä saatu palkka ei riitä kunnon ruokaan. Jutun haastateltava joutui olemaan rahan kanssa hyvin tarkka ja valikoimaan kaupassa aina sitä, mikä on tarjouksessa ja muutenkin käyttämään vain halvimpia raaka-aineita.

Kaikki kuulosti niin tutulta, että hetken mietin, mikä tässä se uutinen on.

En tippaakaan väheksy kenenkään ruokaturvattomuutta tai nälkää, kuinka vain. Ei saa ymmärtää väärin. Freelancerina tiedän varsin hyvin, mitä epäsäännölliset ja useimmiten varsin pienet tulot vaikuttavat ihmisen elämään. Jos maailma olisi oikeudenmukainen niin kokopäivätyöstä saisi palkkaa, jolla pystyy kustantamaan asiallisen elämän ja se, tekeekö koko- vai osapäivätyötä, olisi ihmisen oma valinta.

Havahduin tässä vain siihen, miten juuttunut olen varttikiloajatteluun; ruokakaupassa ei saa turhia hassata eikä sortua mielitekoihin. Jokiravun pyrstöt ja kampasimpukat ovat joitain muita, muussa todellisuudessa eläviä ihmisiä varten.

60-luvun ruokavalio ei sinänsä ollut huono, päinvastoin. Syötiin paljon juureksia ja itse kerättyjä marjoja, syötiin säännöllisesti ja kohtuullisesti. Huomattava ylipaino oli melko harvinaista. Ravinnon suhteen asiat eivät ole muuttuneet yksiselitteisesti paremmiksi, vaikka valikoima on kasvanut hurjasti.

Mitä muuten 60-luvun sunnuntailounas neljälle hengelle maksaisi nyt? Varttikilo tavallista jauhelihaa, perunoita, puolukkasurvosta itse poimituista marjoista ja lasi maitoa?

Noin kolme euroa.

Pirkko Varjo

kirjoittaja on vapaa toimittaja

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here