Bussilla Ukrainan rajalle – Sauli Rinne ja Jonas Lindström vievät avustuksia ja tuovat noin 50 ukrainalaista turvaan

0
Sauli Rinne (vas.) lähtee sunnuntaina kohti Puolan ja Ukrainan rajaa. Uudessakaupungissa keräystä ovat olleet hoitamassa muun muassa Eija Järvinen (takana), Olga Gotsmanova ja Tetiana Koreiko.

– Aika raju reissu, kuvailee kalantilainen Sauli Rinne sunnuntaina tapahtuvaa lähtöä.

Rinne ja Jonas Lindström lähtevät yhdessä tulkki Marcella Jatsinjakin kanssa linja-autolla kohti Zosinin raja-asemaa Puolan ja Ukrainan rajalle.

Linja-auto kuljettaa sotaa pakeneville ukrainalaisille tarvikkeita ja tuo paluukyydillä vajaat 50 ukrainalaista Suomeen, joista suuri osa tulee Uuteenkaupunkiin.

Suomessa asuvan Jatsinjakin isä on ukrainalainen ja äiti virolainen, joten hän osaa auttaa matkan aikana eri tilanteissa. TLO:n linja-autonkuljettaja Lindströmin lisäksi myös maatalousyrittäjä Rinteellä on linja-autokortti.

– Olen itse yksityisyrittäjä ja minulla on ollut ukrainalaisia työntekijöitä. Ajatus lähti siitä, että haluan auttaa ihmisiä, Rinne kertoo taustaa.

Hän oli jo pohtinut, että lähtee vaikka itse tekemään jotain, kun Jonas Lindström soitti hänelle.

– Jonas soitti tiistaina, että on miettinyt, miten voisi auttaa ukrainalaisia. Samantien sanoin, että ei hemmetti, laitetaan rattaat pyörimään. Siitä se lähti.

Eija Järvinen ja muutama muu aktiivi perustivat Rauhankadulle keräyksen Ukrainan sodan uhreille. Lahjoitustavaraa on jo lähtenyt Uudestakaupungista matkaan ja Järvisen kontakteista on apua Rinteelle ja Lindströmille.

Rinteen mukaan kaikki lupa-asiat on hoidettu kuntoon ja raja-asemille on oltu yhteydessä. Paikalliset yritykset lähtivät joukolla tukemaan operaatiota.

Matkan kokonaiskesto on noin 60 tuntia, jos kaikki menee hyvin.

Auto pakataan täyteen lauantaina Rauhankadulla. Lähtö Ugista on sunnuntaina noin kello 15 ja reitti vie Helsingistä Tallinnaan laivalla ja siitä Baltian halki Puolaan ja kohti Ukrainan rajaa.

– Jos kaikki menee hyvin, olemme keskiviikkona puoliltapäivin Ugissa, Rinne kertoo.

Hän toivoo, että voisi auttaa vieläkin enemmän, mutta lähes 50 ukrainalaisen tuominen pois sodan jaloista on hyvä alku. Rinne on ollut yhteydessä kaupunkiin, että kaikille löytyy majoitus.

Rajalle viedään muun muassa lääkintätarvikkeita, makuupusseja, paristoja, lääkkeitä, leluja ja helposti jaettavaa ruokaa. Bussi ottaa kyytiin myös esimerkiksi Turusta lääketarvikkeita ja tuo matkalla ukrainalaisia Paimioon.

Vehmaalta mukaan saatiin pari sairaalasänkyä.

Uudenkaupungin sosiaalipalvelujohtaja Marika Lehtinen kertoo, että paikallisiin viljelijöihin ollaan yhteydessä majoituksen osalta. Niille, joille ei majoitusta saada tiloilta, järjestetään paikka esimerkiksi hotelleista, kouluista ja yksityismajoituksista.

– Aloitamme kriisityön heti, kun he palaavat. Joillakin se voi kestää useamman viikonkin, Lehtinen kertoo.

Uudessakaupungissa Ukrainasta saapuvien koordinointi keskitetään aikuisten vastaanotto Arvoon, jossa toimii myös sosiaali- ja kriisipäivystys.