Uudessakaupungissa asuva Olavi Ahonen teki viime viikolla järisyttävän keikan. Hän ajoi bussilla Krakovaan ja Varsovaan. Rekka- ja bussihommista eläkkeelle jäänyt mies kävi yksin noutamassa Ukrainan rajalta 49 pakolaista.
– Ukrainan rajalla oli vastassa ihan järkyttävä näky. Me täällä emme osaa edes kuvitella, minkälaista siellä ihmisten hätä ja pelko on.
Ahonen kertoo, miten äidit työnsivät hänelle lapsiaan ja anelivat, että hän veisi edes lapset turvaan. Hän ei voinut ottaa lapsia, sillä hän oli hakemassa Laitilan Rantamarjan tilalle tietyt äidit ja lapset turvaan.
– Kiitos Itäpoijun kauppiaan, minulla oli evästä autossa ja jaoin niitä ihmisille.
Kun Ahonen palasi keikalta Uuteenkaupunkiin viime perjantaina, ensimmäiseksi hän soitti lääkärille. Kädet vispasivat niin, ettei edes tupakkaa saanut sytytettyä, kun stressireaktio purkaantui. Hän sai unilääkereseptin ja nukkui 24 tuntia.
Reissu oli rankka niin psyykkisesti kuin fyysisesti, sillä Ahonen valvoi lähes kolme vuorokautta putkeen saadakseen ihmiset nopeasti turvaan. Bussissa hän kuuli, minkälaisista olosuhteista Ukrainasta oli paettu. Kiovan läheltä lapsensa kanssa lähtenyt nainen kertoi, miten mies oli viety yöllä armeijaan. Hän oli pakannut heti aamulla jenkkikassin ja lapsen selkään repun. He olivat ehtineet kävellä vain sata metriä, kun kuului räjähdys ja kerrostalo takana romahti. Siinä meni heidän kotinsa.
Ahonen on elämässään kokenut monenlaista. Hän ajoi kuusi vuotta rekkaa Venäjälle. Kerrankin elektroniikkalastissa ollut rekka ohjattiin Moskovassa teollisuushallin pihalle ja sen jälkeen takana sulkeutui rautaportti. Rekkaa ei saanut 1,5 viikkoon ajaa mihinkään. Ahonen sai käydä kaupungilla, mutta iltaseitsemästä aamuseitsemään hänen oli pysyttävä rekan nupissa. Jos tuli vessahätä, se piti toimittaa ikkunan raosta.
– Pihalle päästettiin yöksi vartijakoirat, ei siinä voinut ajatellakaan lähtevänsä rekasta mihinkään.
Ahonen on ajanut kananmunia Turkkiin kypärä päässä, kun Turkissa sodittiin. Saudi-Arabiaan hän kuljetti moottorikelkkoja, jotta öljypohatan pojat pääsivät ajelemaan niillä hiekkadyyneillä. Italian rajalla oli vastassa mafia, joka ryösti rekasta Adidas-tennarit.
– Mitään siinä tilanteessa ei mahtanut.
Kaiken kokemansakin jälkeen Ahonen myöntää, että Ukrainan rajalla käynti on ollut järkyttävin keikka. Ihmisten hätä meni niin ihon alle. Silti hän on lähdössä jälleen perjantaina toiselle keikalle.
– Varsovan juna-asemalle tulee jatkuvasti ihmisiä, tuhansia ja tuhansia
Ahonen arvelee, ettei Suomessa ole osattu sittenkään varautua pakolaistulvaan.
– Onko kunnissa riittävästi asuntoja ja apua tulijoille, hän miettii.
Tuttavalle, joka kummasteli, miksi Ahonen lähtee hakemaan pakolaisia, hän oli tokaissut:
– Jos kaikki vain lykkäisivät kädet taskuun, niin mitä tästä tulisi. Kaikki ihmiset eivät ymmärrä, kuinka hirveä hätä ukrainalaisilla nyt on.
Ahonen muistaa ikuisesti pienen pojan, jonka silmiin syttyi valo, kun hän ojensi pojalle karamellipussin. Bussissa lapset nukkuivat loputonta väsymystään. Takaa kuului myös kovaääninen kuorsaus, jota Ahonen ensin ihmetteli.
– Sitten tajusin, että mukaan tullut mopsi nukkui naisen sylissä takanani, Ahonen sanoo ja hymyilee. Huumorintajuaan mies ei ole menettänyt ja juuri se antaa voimaa kohdata maailman karuus.