Hyväntekijät valmiina palaamaan – Kolmikko Suomesta haki ukrainalaisia turvaan, tausta-apuna iso joukko lahjoittajia

0
Jonas Lindström (takana), Marcella Jatsinjak ja Sauli Rinne ovat tyytyväisiä siitä, että avustusmatka sujui kaikin puolin hyvin.

”Miksi te lähdette sinne, tehän olette itsekin matkan aikana vaarassa”, on kysymys, johon uusikaupunkilaiset Sauli Rinne ja Jonas Lindström sekä Laitilassa koulunsa käynyt, mutta myöhemmin Turkuun muuttanut Marcella Jatsinjak ovat viikon sisään joutuneet useamman kerran vastaamaan.

Syynä ihmettelyyn on heidän Suomesta Puolan rajalle suuntautunut ukrainalaisten pelastusmatka. Onnistuneen matkansa jälkeen he voivat hyvällä omallatunnolla ainakin sanoa, että he ovat auttaneet elämänsä aikana 42 ihmistä sodan jaloista.

– Reissu ei ollut lastenleikkiä, mutta emme pelänneet omasta puolestamme. Moni kysyi myös, miksi emme antaisi muiden hoitaa tilannetta Puolan ja Ukrainan rajalla. Paikan nähtyäni voin todeta, että se ei yksinkertaisesti ollut vaihtoehto, koska Puolaan ei mahdu enempää apua tarvitsevia ihmisiä. Lähivaltiotkin ovat aivan tukossa Ukrainan sotaa pakenevia, siellä eksyy ihmisiä ja perheet hajoavat, Lindström kertoo.

Lindström ja Rinne tunsivat toisensa jo etukäteen ja Jatsinjakin veli on Rinteen vanha työkaveri, joten hän tuli sitä kautta mukaan miesten ideoimalle reissulle. Kolmikko lähti Uudestakaupungista viime sunnuntaina mukanaan bussilastillinen lahjoituksia Ukrainaan.

He veivät mukanaan muun muassa sairaalasänkyjä, lääkkeitä, katetreja, vaippoja, makuupusseja ja -alustoja, leluja, vaatteita, akkuja ja pattereita, aggregaatteja sekä säilykeruokia. Avustustavaroita oli linja-auton kyydissä 294 laatikkoa, joista jokainen oli dokumentoitu ja numeroitu.

– Saimme apua sekä uusikaupunkilaisilta yksityishenkilöiltä että yrittäjiltä. Saimme mukaamme paikalle vietäviä lahjoituksia, mutta meitä tuettiin myös rahallisesti bensa- ja yöpymiskuluissa. Lahjoittajille on tärkeää kertoa, kuinka kiitollisia ihmiset katastrofialueella olivat heidän avustaan. Suomalaisilta tuli myös äärettömän hyvää tavaraa, jos vertaa siihen, mitä jotkut maat olivat lahjoittaneet. Humanitäärisen kriisin lisäksi siellä muhii myös jäteongelma, koska osa avuksi viedyistä tarvikkeista oli suoraan roskistavaraa, Rinne lisää.

Jonas Lindström (vas.), Sauli Rinne ja Marcella Jatsinjak kävivät Helsingissä Suomen Ukrainan suurlähetystössä hakemassa dokumentteja vielä sunnuntaina ennen Tallinan lauttaan ajamista.

Matkan ensimmäisenä päivänä he pääsivät puoleen väliin Latviaa, sen jälkeen matka jatkui Liettuan läpi Puolaan. Puolan läpi he ajoivat maanantaina pikkuteitä pitkin ja matka kesti yhdeksän tuntia, kunnes he pääsivät ensimmäiselle avustuspisteelle.

– Saimme Suomen Ukrainan suurlähetystöstä leimat papereihimme ja autoa varten. Näytimme ensimmäiset dokumentit vasta Puolassa, kun saavuimme kansainvälisen Punaisen ristin pisteelle, Rinne kertaa.

Avustustavaroiden vientipaikka vaihtui kesken matkan Puolan sisällä, joten siitä tuli reitin varrelle parinsadan kilometrin ylimääräinen lenkki. Tavarat vietiin Zosinin rajakaupungin sijaan Lublinin kaupunkiin.

Puolan ja Ukrainan rajalle toimitetaan jatkuvasti rekkalasteittain avustuskuormia. Suomalaisten tavaroiden laadusta tuli kiitosta.

Tavaroiden purkamisessa heitä auttoi paikallisen Punaisen Ristin Caritaksen väki ja toiminta oli hyvin organisoitunutta. Virolaissyntyisen Jatsinjakin kielitaidosta oli suuri apu, kun hän tulkkasi eri maiden avustusjärjestöjen organisoimaa pakettien purkutoimintaa ja lajittelua.

– Puolan Punaisen Ristin henkilökuntaan kuuluva nainen totesi, että ”Suomi perkele”, kun hän näki tuomiemme avustustavaroiden määrän ja laadun, Lindström hymyilee.

– Oli uskomatonta nähdä se ihmisten hätä ja avuttomuus. He olivat joutuneet jättämään kaiken ja mukanaan heillä oli vain yllä olevat vaatteet ja selkärepullinen tavaraa, Rinne kuvailee liikuttuen.

Kolmikolla oli alun perin sovittuna tietyt henkilöt, jotka heidän oli tarkoitus hakea rajakaupungeista turvaan. Lopulta kävi niin, että osa heistä oli jo saanut apua muuta kautta ja osa oli palannut takaisin kotimaahansa.

– Väkeä oli todella paljon. Joidenkin festivaalien kymmenien tuhansien väkimäärät saisi kertoa useilla kymmenillä, että ymmärtäisi sen ruuhkan määrän. Yritimme paikantaa heitä puhelimien ja heidän lähettämiensä kuvien avulla. Olimme pukeutuneet keltaisiin liiveihin ja minulla oli otsalamppu, joita etsimällä he yrittivät löytää meitä. Löysimme lopulta kahdesta eri kaupungista ja kolmesta eri paikasta etsimämme henkilöt, Rinne lisää.

Rinteen mukaan ukrainalaiset olivat siinä uskossa, että sota olisi ohi viikossa ja he voisivat pian palata kotimaahansa.

– Kaikki eivät mahtuneet sisälle vastaanotto- ja avustuskeskuksiin. Osa seisoi ulkona lämpöpuhaltimien edessä ja osa nukkui kylmällä kadulla. Emme nähneet fyysisesti haavoittuneita ihmisiä, mutta ihmisten henkinen hätä oli kouriintuntuvaa, Rinne sanoo.

Ukrainalaisten äitien ja lasten mukana Suomeen saapui myös kissa ja kaksi koiraa.

Neljä päivää kestäneen matkan aikana maatalousyrittäjä Rinne ja linja-autonkuljettaja Lindström ajoivat vuorotellen yhteensä 4 200 kilometriä. He hakivat Puolan ja Ukrainan rajalta 23 naista, 19 lasta, kaksi koiraa ja yhden kissan turvaan Suomeen. Nuorin lapsista oli 1-vuotias ja vanhin teini-ikäinen.

– Jos oma henki olisi lähtenyt matkan aikana, olisi se ainakin lähtenyt hyvän asian takia, Lindström huomauttaa.

– Sodan jaloista Ukrainasta Puolan puolelle paenneet ihmiset olivat jo niin shokissa ja traumaattisten kokemusten ravistamia, etteivät he pystyneet itse operoimaan ja käsittelemään kokemaansa, Rinne toteaa.

– Minua alkoi ahdistaa ensimmäisen kerran vasta Ukrainan rajan lähestyttyä. Sain kuitenkin tunteeni kuriin ja romahdin vasta paluumatkalla, kun ajattelin kaikkea näkemääni. Olisimme voineet ottaa kyytiin myös isän puolen sukulaisiani, mutta he eivät halunneet lähteä, vaan osallistuivat sotaan tai toimivat avustustehtävissä taustajoukoissa, Jatsinjak lisää.

Paluumatkalla ukrainalaiset saivat syötävää ja moni nukahti nopeasti. He olivat yhteydessä läheisiinsä ja vähitellen monet avautuivat Jatsinjakille kokemuksistaan.

– Erään naisen mies oli herättänyt hänet kesken yön, koska ulkoa kuului poikkeuksellisia ääniä. Mies ohjeisti vaimoaan pakkaamaan tavarat ja ottamaan heidän lapsensa mukaan. Hän pakotti vaimonsa auton rattiin, vaikka nainen ei ollut ajanut vuosikymmeniin. Nainen ajoi autoa lapsi kyydissään, kunnes bensa loppui ja he jatkoivat matkaa jalan kohti rajaa.

– Mies on tietojemme mukaan hengissä ja Ukrainassa, mutta siellä on ihmisiltä aseet loppuneet. Nainen ei voi lapsensa turvallisuuden takia palata Ukrainaan, eikä hän ole edes varma, onko hänellä kotia, mihin palata, Jatsinjak kuvailee.

Pelastajakolmikko saapui ukrainalaisten kanssa keskiviikkona aamupäivästä Tallinnan kautta Suomeen. Lindströmin mukaan yksi reissun mieleenpainuvimmista hetkistä oli Tallinnassa vietetyn hotelliyön jälkeinen aamu.

– Ukrainalaiset nukkuivat turvassa ensimmäisen yön yli viikkoon. He pääsivät suihkuun ja puhtaisiin lakanoihin sekä aamupalalle, Lindström summaa.

Lindström oli myös pelännyt koko meno–paluumatkan Tallinaan asti, että huolellisesti huollettu linja-auto jostain syystä lahoaisi matkalle. Hänellä oli kassitolkulla työkaluja ja varaosia mukana.

– Vasta Tallinnassa stressi auton suhteen helpotti, koska sieltä olisimme päässeet vaikka kävelemällä perille, Lindström lisää.

Suomeen haetuista ukrainalaisista puolet jäivät Vantaan vastaanottokeskuksessa käynnin jälkeen Helsinkiin, koska heillä oli kontakteja pääkaupunkiseudulle.

– Loput tulivat mukanamme Uuteenkaupunkiin, osa heistä majoittui perheisiin ja osa kaupungin järjestämään majoitukseen. Nyt me toimimme heidän tukiverkostonaan niin hyvin kuin pystymme, Rinne kertoo.

Marcella Jatsinjak käytti paluumatkalla aikaa ukrainalaisten kanssa jutteluun. Hän tutustui myös erään perheen koiraan matkalla.

Torstaina ukrainalaisten keskuudessa tunnelmat olivat vaisut ja väsyneet, mutta he olivat kiitollisia suomalaisilta saamastaan avusta. Tästä eteenpäin he ovat ensin koronakaranteenissa ja sen jälkeen he saavat kaupungin terveyspalveluista tarvitsemansa rokotukset. Lapsille järjestetään hoito- tai koulupaikat ja eläinten terveydestä huolehditaan.

– Tunsin Uuteenkaupunkiin saapuneista kaksi perhettä ennakolta ja yksi oli maanviljelijätuttujeni tuttavia. Nyt on hyvä mieli, että sain autettua heitä, Rinne sanoo.

Rinne, Lindström ja Jatsinjak hitsautuivat neljän päivän aikana hyväksi tiimiksi. He olisivat valmiita vastaavanlaiseen reissuun tarvittaessa vielä uudestaankin, mutta nyt heidän on huolehdittava velvollisuuksistaan omia läheisiään kohtaan.

– Näimme matkan aikana paljon tuskaa ja kyyneleitä. Yksikään ukrainalainen ei varmasti ole ajatellut, että heistä tulisi sodan takia pakolaisia, Jatsinjak tiivistää.

– Heiltä on viety suku, ystävät, omaisuus, koti ja kaupunki. Kaiken tämän näkeminen ja kokeminen on muuttanut myös minua ihmisenä, Rinne lisää.

– Reissu oli mieleenpainuva, mutta menin sen jälkeen tavallisesti työvuoronmukaisesti töihin kuljettamaan linja-autoa. Olemme väsyneitä, mutta meillä on silti kaikki oikeasti hyvin, Lindström huomauttaa.

Ukrainalaiset olivat niin uupuneita, että lehti halusi antaa heille aikaa toipua, siksi heitä ei ole haastateltu tähän juttuun.

Fakta
Operaation työnjako

Sauli Rinne toimi projektipäällikkönä ja järjesteli asioita Uudessakaupungissa asuvan ukrainalaisen Olga Gotsmanovan kanssa.
Gotsmanova hoiti yhteyksiä myös viranomaisiin Puolan ja Ukrainan suuntaan.
Jonas Lindström puolestaan sai työnantajaltaan LS-Liikennelinjalta huolletun linja-auton käyttöönsä.
Virolaisia ja ukrainalaisia juuria omaava venäjänkielentaitoinen Marcella Jatsinjak toimi tulkkina, hoitajana ja käytännön apuna matkan ajan.
Eija Järvinen ja Tetiana Koreiko koordinoivat Uudessakaupungissa lahjoituksia.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here