Järven vuodenkiertoon kuuluu oleellisesti syksyiset ja keväiset vesimassan sekoittumiset, täyskierrot. Veden jännittäviä ominaisuuksia on sen painon vaihtelu lämpötilan mukaan. Järviluonnon kannalta tärkeää on myös se, että vesi on painavinta noin neljän asteen lämpöisenä. Neliasteisessa järvessä tapahtuu täyskierto, eli vesimassa sekoittuu kauttaaltaan.
Avoveden aikana pintaveteen liukenee happea. Samoin vesikasvit tuottavat sitä veteen kasvukauden aikana. Voisi siis ajatella, että järviä mahdollisesti vaivaava hapenpuute olisi vain talven ongelma.
Vesi kuitenkin kerrostuu kesälläkin. Aurinko lämmittää pintavettä, kun taas kylmempi ja painavampi vesi pysyy pohjalla. Vesikerrokset eivät pääse lämpötilaerojen takia sekoittumaan, jolloin myös kesällä voi järven pohjan tuntumassa olla vähähappiset olosuhteet.
Kevään ja syksyn järviveden täyskierrot kuljettavat happipitoista vettä järven pohjakerroksiin. Samalla ne nostavat pohjasta ravinteita järvessä elävien pieneliöiden ja rantavesien kasvien käyttöön.
Keväisin lisääntynyt ravinteiden määrä yhdessä pintavettä lämmittävän auringonpaisteen kanssa saa järven kasvi- ja eläinplanktonin määrän ryöpsähtämään. Kaloille koittaa talven hiljaiselon jälkeen herkkuaika, ja suuri osa kalalajeista myös kutee keväällä.
Järven elämä on viettänyt koko talven eristyksissä jääkannen alla. Olosuhteisiin on vaikuttanut kriittisesti se, kuinka hyvin syksyn täyskierto on päässyt toteutumaan. Jos veteen ei ole päässyt sekoittumaan kunnolla happea syksyllä, on talvi voinut olla järviluonnolle hyvin vaikea.
Järven pohjan hajottajaeliöt ovat jatkaneet kuolleiden kasvinosien ja eliöiden hajotusta, kuluttaen samalla vedestä happea. Kalat ovat talvisin säästöliekillä, mutta silti niidenkin elintoiminnot tarvitsevat happea myös lepotilassa.
Varsinkin rehevämmissä järvissä saattaa keväisin ilmetä kalojen joukkokuolemia, kun veteen liuennut happi on päässyt loppumaan kesken talven.
Suuremmat ja syvemmät järvet ovat paremmin turvassa happikadolta. Samoin sellaiset järvet, joissa esimerkiksi laskeva puro tai joki sekoittaa veteen uutta happea talven aikana. Talvesta hyvin selvinneissä järvissäkin veden happipitoisuus voi kuitenkin olla keväällä jo varsin alhaisella tasolla.
Jäiden lähtö on siis paitsi kevään merkki meille ihmisille, myös tervetullut ilmiö järviluonnolle. Sitä seuraa pintakerroksen lämpiäminen ja järven elämää ylläpitävä vesien sekoittuminen.
Lily Laine