Ugin Suutarin yrittäjä ei ole kouluttautunut alalle, vaan on hankkinut kokemuksen työn ja harjoittelun kautta.
– Olen alun perin maatalouslomittaja. Siihen aikaan oli vielä pula heistä, Rekola kertoo.
Hän aloitti lomittajana 19-vuotiaana vuonna 1988 ja teki niitä töitä kymmenisen vuotta. Hän kuitenkin joutui onnettomuuteen, eikä pystynyt enää jatkamaan.
Hevoset ovat aina olleet lähellä Rekolan sydäntä ja hän opetteli uuden alan Ypäjällä. Hän kävi valjas- ja satulantoppauskurssin ja oli Kirsi Pajalan yksityisopetuksessa.
– Sinne on matkaa ja viikonloput menivät siihen, Rekola kertoo syyksi, miksi alkoi miettiä muita vaihtoehtoja.
– Keksimme mieheni kanssa, että kaupungissa on suutari, Esko Kulmala . Kysyin, että ottaisiko hän minut työkokeiluun.
Esko otti ja Johanna oli hänen apunaan 13 vuotta. Lopulta Esko ehdotti, että työt siirtyisivät kokonaan Johannan vastuulle.
Oman yrityksensä aloittaessa taidot olivat jo karttuneet, vaikka varsinkin työkokeilun alussa oli muutama haaste edessä.
– Oli vaikeaa käyttää poljettavaa suutarin ompelukonetta. Ei aivot ja jalat toimineet samaan aikaan, Rekola naurahtaa.
Lopulta kuitenkin oppi tarttui.
– Ihan älyttömän paljon olen tykännyt tästä hommasta.
Yrittäjyyttä on takana nyt 12 vuotta. Silti, jos apua joskus tarvitsee, se löytyy läheltä.
– Esko omistaa talon. Häntä voi aina mennä nykäisemään hihasta.
Rekola on aina tykännyt rakentaa ja remontoida, ja tehdä ylipäätään käsillä.
– Olen aina ajatellut, että jos joku on tehnyt tavaran, sen voi korjata. Sen voi purkaa osiksi ja kasata uudestaan.
Hän ottaa mielellään töitä vastaan, mutta joskus on pakko sanoa ei esimerkiksi tilan puutteen vuoksi.
– Veneen pressuja en ota. Ei ole tiloja ja se käy käsien päälle.
Rehellisenä hän myös sanoo, jos jokin ei ole korjaamisen arvoinen tai työ maksaa niin paljon, että saisi jo uuden.
Erikoisista töistä Rekolalle tulee mieleen antiikkinen saunatonttu, jonka korjaamiseen hän käytti hevosen jouhia.
– Vakioasiakas oli hyvin tyytyväinen.
Isommista töistä muistuu mieleen Kalannin yläasteen salin pimennysverhot.
– Se oli isoimpia töitä, mitä olen tehnyt. En ihan heti lähtisi tekemään uudestaan, Rekola myöntää.
Kaikkein mieluiten hän tekisi hevosiin liittyviä asioita, kuten selustimia ja valjaita. Työ on kuitenkin hidasta ja vaatisi usein vierailua tallilla.
Vaikka suutarista tulee ensimmäisenä mieleen kengät, niin niitä korjataan nykyisin melko vähän.
– Melko paljon on tilaustöitä nahasta. Panosvöitä, koteloita, lompakoita jokin verran. Sellaisia, mitä ei saa kaupasta, kuten vöitä oikeilla mitoilla ja soljilla, Rekola luettelee.
Kertakäyttökulttuuria ja sitä, että ihmiset ostavat halpoja kenkiä laadukkaiden sijaan, hän harmittelee. Hänellä on vuosien myötä korostunut ekologinen ajattelu, sillä hän harvoin heittää mitään pois ja hyödyntää työssään paljon kierrätystavaraa.
Tulevaisuuden suhteen Rekola on luottavainen. Hän on otettu, miten paljon ihmiset arvostavat hänen työtään.
– Asiakkaat luottavat liikaakin mun kykyihin, Rekola naurahtaa.
Asiakkaina on perinteisesti iäkkäämpiä ihmisiä, mutta myös nuoremmat ovat oppineet, että tavaroita voi korjata, eikä heittää pois.
Vaikka kaupungissa on toinenkin suutari, Rekola kokee, että töitä on riittävästi.
Työ ei kuitenkaan ole koko elämä. Hän saapuu työpaikalle vasta puoliltapäivin. Tosin siitäkin välillä myöhästyy, jos kotona on jotain kiireellisempää. Kotona näet on viisi hevosta, joista kaksi on tiineenä, neljä metsästyskoiraa ja kanoja.
– En aina ehdi ihan 12:ksi, jos kotona jokin asia vaatii huomiota. Asiakkaat tietävät sen ja soittavat, että olenko jossain heinäpellolla.
Koronan vuoksi aluksi ihmiset eivät uskaltaneet liikkua, mutta muuten Rekola on huomannut, että monet ovat tehneet enemmän käsitöitä koronan aikana.
– Ihmiset ovat siivonneet nurkkia ja löytäneet kaikenlaista, mikä vaatii korjausta.
Halutaan esimerkiksi kahvipussikasseihin nahkaisia hihnoja tai muuta, mitä eivät itse pystytä tekemään.
Suomalaista nahkaa ei aina löydä helposti, vaikka nettikaupat ovat etsintää helpottaneet.
– Mielelläni ostaisin suomalaista, mutta välillä on pakko ostaa Tanskasta, Italiasta tai Kroatiasta.
Purjeveneen ruori saa ympärilleen hirvennahkaa, josta saa hyvän ja lämpimän otteen.
– Suosin hirvennahkaa, jos mahdollista. Se on hyvää materiaalia, mutta hidasta hommaa, Rekola sanoo ja jatkaa ahertamista.
Ugin Suutari
Yrittäjä: Johanna Rekola
Yrittäjänä alalla: 12 vuotta
Perustamisvuosi: 2010
Ala: suutari
Työntekijöiden määrä: 1
Tässä juttusarjassa esitellään paikallisia pienyrittäjiä muutaman viikon välein. Seuraavana vuorossa on Parturi-kampaamo Meritähti.
