Männäisten tori ry on ostanut Säästöpankki Kalanti-Pyhärannan entisen Kalannin pankkikonttorin. Männäisten tori ry:n hallituksen puheenjohtaja Mauri Kontu ja Säästöpankki Kalanti-Pyhärannan toimitusjohtaja Ossi Öhman allekirjoittivat kauppakirjan tiistaina.
– Kalannin Säästöpankin kiinteistö sopii hyvin Männäisten tori ry:n toiminnan tarkoitukseen kehittää Kalannin keskusta-aluetta ja Vakka-Suomen alueen elinvoimaa. Teemme parhaillaan yhdistykselle pidemmän tähtäimen toimintasuunnitelmaa, johon saimme nyt hyvän lisän ja tilan keskeiseltä paikalta Kalannin keskustasta, Mauri Kontu perustelee tilahankintaa.
Kontu ei voinut vielä kertoa, mihin käyttöön entistä pankkikonttoria suunnitellaan, kun hankkeet ovat kesken.
Toimitusjohtaja Ossi Öhman on tyytyväinen, että konttoritiloille löytyi näin hyvä uusi omistajataho:
– Yhdistyksen jo monta vuotta jatkunut toritoiminta ja Kalantitalon hankinta ovat merkki siitä, että työtä tehdään tosissaan. Kaupan myötä haluamme osaltamme osoittaa tukemme yhdistyksen Kalannin alueen kehittämisen eteen tekemälle pitkäjänteiselle työlle.
Pankki lopetti konttoritoiminnan Kalannissa syksyllä 2020 ja tilat ovat sen jälkeen olleet pois käytöstä.
Männäisten toritoiminta Kalannissa aloitettiin kesällä 2018. Teija Leino Männäisten tori ry:sta kertoo, että toritapahtumia on ensi kesänä 1.7.–2.9.
– Ohjelmakalenteri täyttyi tänä vuonna todella helposti, hän kehuu. Torit ovat siis saavuttaneet vakiintuneen aseman.
Männäisten tori ry laatii parhaillaan uutta toimintasuunnitelmaa, jossa mietitään Kalantitalon ja pankkikonttorin käyttöä. Kalantitalossa on vuokralaisia, mutta taloon mahtuu myös muuta toimintaa.
Kontu sanoo, että pankkikonttori on ”pankkikunnossa” eli niin hyvässä kunnossa. Tilat voidaan ottaa siis nopeastikin käyttöön.
Männäisten tori -yhdistys on perustettu Kalannin keskusta-alueen kehittämistä ja Vakka-Suomen elinvoiman lisäämistä varten. Männäisten tori kannustaa kaikkia, joita sen toiminta kiinnostaa, olemaan yhteydessä yhdistykseen.
– Uskon, että yhdistyksen on helpompi käynnistää Vakka-Suomessa yhteistyötä kuin että sitä vetäisi yksi kunta, yhdistyksen hallituksen jäsen Kari Koski sanoo.
Kontu huomauttaa, että Kalanti sijaitsee fyysisesti keskellä Vakka-Suomea ja siksi se sopii hyvin kuntien yhteistyön keskiöksi.