Kolmas kerta toden sanoo–Tyttö ja varis saa vihdoin ensi-iltansa Ugin teatterissa

0
Annikka Hallikainen esittää eläkeläisrouva Armia ja Tiina Luolamaa hieman syrjäytynyttä Säde-nimistä naista.

– Tämä meidän versio Tyttö ja varis -näytelmästä on koronan kypsyttämä. Olimme varanneet lentoliput Andalusiaan. Meidän piti harjoitella näytelmän repliikkejä patikoimalla Espanjassa syksyllä 2020, Uudenkaupungin teatterin johtaja, ohjaaja Jari Luolamaa kertoo.

No sitten korona paheni ja matka peruuntui. Teatteri joutui siirtämään myös näytelmän ensi-iltaa. Lopulta neljän hengen porukka harjoitteli näytelmää patikoiden makean veden altaan jäällä, Vehmaan metsissä, Korsaaressa ja Kustavin saaristossa.

– Patikoimisen lisäksi aika paljon on myös istuttu nuotiopaikoilla ja paistettu kasvismakkaraa, Tiina Luolamaa naurahtaa.

Tyttö ja varis -näytelmän ensi-illan piti olla keväällä 2021. Koronarajoitukset pitivät esityksen pois estradilta. Seuraavakin ensi-iltavaraus siirrettiin. Nyt näytelmän rooleissa esiintyvä ryhmä toivoo, että kolmas kerta toden sanoo. Näytelmän ensi-ilta on vihdoin 29.3. Esityksiä on kaikkiaan viisi ja viimeinen jo 8.4.

– Esitykset eivät olisi mahtuneet kalenteriin ilman, että järjestämme ne näin tiiviisti, Jari Luolamaa selittää.

Sirkku Peltolan kirjoittama tragikomedia kertoo keski-ikäisestä, syrjäytyneestä Säde-nimisestä naisesta. Raadolliset elämänvaiheet ovat jättäneet häneen jälkensä, mutta eivät ole onnistuneet lannistamaan myönteistä elämänasennetta. Säde tutustuu eläkeläisrouva Armiin ja saa puolipäiväisen siivouspestin Valkeesta Pesukarhusta, jossa työpariksi tulee Jarde.

Jarde on hiljainen kaveri, joka tykkää Säden sämpylöistä.

– Säde on ihana tyyppi. Spontaani kuin lapsi, mutta mennyt vähän rikki, roolissa esiintyvä Tiina Luolamaa kertoo.

Näytelmän ikävimmän roolin esittää ohjaaja Jari Luolamaa itse.

– En olisi voinut antaa kenellekään näin kamalaa roolia, hän nauraa. Hän esittää pomoa, joka on kaikin puolin tyly tyyppi.

Armin roolissa nähdään Annika Hallikainen.

– Armi on aika ressu, mutta teatterityön suola on, ettei tarvitse olla itsensä, Hallikainen sanoo.

Santtu Käkönen esittää Jardea, joka haluaa siivota ja kuunnella jatkuvasti jotain kuulokkeilla.

– Santun ei tarvitse näytellä, senkun on oma itsensä, muut näyttelijät vitsailevat.

– No käytän kyllä roolissa omia vaatteitani, Santtu myöntää.

Jari Luolamaa toivoo, että ihmiset vihdoin rohkenevat lähteä teatteriin. Koronaan liittyvät kokoontumisrajoitukset ovat ohi. Teatteri antaa myös mahdollisuuden hengähtää hetken Ukraina-uutisoinnilta.

– Tyttö ja varis liikuttaa tunteita laidasta toiseen. Kannattaa varata pari nenäliinaa näytökseen, hän vinkkaa.