Korona jyllää yhä Ugissa – Kaupunki valmistautuu rokottamaan Ukrainasta tulevia

0
Kaupunki valmistautuu rokottamaan myös Ukrainasta tulevia.

Korona jyllää edelleenkin U-soten alueen viidessä kunnassa. Uudessakaupungissa taudin ilmaantuvuusluku on tällä hetkellä 1 476, mutta luku ei kerro enää kokonaistilannetta, koska koronaa todennetaan myös pelkillä kotitesteillä terveydenhuollossa tehtyjen testien lisäksi.

– Kaupungin vanhustyö on tällä hetkellä kovilla. Sekä vanhustyön asiakkaita että hoitajia on paljon sairaana ja osassa yksiköitä on haasteita tuottaa palveluita. Emme saa rokotettuja sijaisia, joten olemme joutuneet kutsumaan potilas- ja asiakasturvallisuuden takia myös rokottamattomia hoitajia töihin, Uudenkaupungin sosiaali- ja terveysjohtaja Sari Rantanen kertoo.

Kaupunkilaisten rokotusinto on hiipumassa, mutta luvuissa on pientä nousua 12–17-vuotiaiden kolmansien rokotusten osalta.

– Voi myös olla, että järjestämme Ukrainasta tuleville pakolaisille rokotuksia, mutta heidän rokotustilanteestaan meillä ei ole vielä tietoa, Rantanen lisää.

Rantasen mukaan omikron-viruksen 2-muunnos vaikuttaisi pitkittävän epidemiaa, mutta se ei toistaiseksi näytä olevan sen harmillisempi kuin perusomikron-muunnoskaan.

– Yritetään yhä pysyä terveinä ja noudatetaan turvaohjeita. Yhä on tarvetta käyttää maskeja sekä huolehtia käsihygieniasta sekä riittävistä turvaetäisyyksistä, Rantanen kannustaa.

Rantanen toivoo, että virus helpottaa kesää kohden ja kesä olisi mahdollista viettää turvallisesti ja terveenä.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here