Kevätauringon tykittäessä lämpöä hallin kattoon sisäpuolella väännettiin kolmosdivarin viimeisistä sarjapinnoista tällä kaudella. Ajatuksissa oltiin hieman jo kesäloman puolella, eikä parasta tsemppiä löytynyt kummaltakaan joukkueelta.
Kotkien ja Tarvasjoen Urheilijoiden koitos oli alusta asti tasainen, missä johtoasema vaihtui säännöllisesti. Viimeinen periodi oli vierasjoukkueelle väkevä ja TarU nousi 3–4-voittoon.
Jää-Kotkilla oli mahdollisuus ottaa runkosarjassa toinen sija, mikäli yksikin sarjapinna olisi lähtenyt mukaan. Niukka tappio nosti Tarvasjoen ohi maalieron turvin ja näin lopullinen paikka löytyy kolmospallilta.
– Olosuhteisiin nähden hieno sijoitus. Hommaa sekoitti niin korona kuin armeijakin. Pystyttiin hankkimaan voittoja välillä todella pienellä miehistöllä, Kotkien valmentaja Juha Ropponen kertasi tuntojaan kaudesta.
Sunnuntain kotipeli alkoi vaisusti. TarU johti ensimmäisen erän jälkeen 0–1 ja kotijoukkue ei ollut päässyt vielä peliin kiinni.
– Unelias alku. Toisessa erässä päästiin mukaan ja hieman myös hallittiinkin. Syöttöpeli ei ollut tänään parhaimmillaan missään vaiheessa, Ropponen tukisti.
Tasoitus syntyi toisessa erässä Tommi Tourun maalatessa ja Markus Saarisen syötellessä. Kyseinen kaksikko oli ukilaisten ehdotonta parhaimmistoa koko kauden. Saarisen pelitaso riittäisi satavarmasti korkeammalle tasolle, mutta UJK:n onneksi hän edusti kasvattajaseuraansa.
Saarinen täräytti johtomaalin Robert Kiisken ja Niko Kosken esityöstä ja tehokkaan vaiheen päätti Lasse Loven (Koski, Touru) laukomalla 3–1-osuman.
Tarvasjoki kavensi toisen erän lopulla ja tasoitus tuli kolmannessa erässä tarkalla laukauksella alanurkkaan. Voittomaali tuli harmittavalla pompulla maalin eteen. Tähän peliin tolppien väliin hälytetty Aki Sarala pysyi pitkästä tauosta huolimatta erinomaisesti kiekkojen edellä, vaikka viimeisen osuman mies olisi voinut mailapelillä estää. Saralalle kertyi komeat 44 torjuntaa.
Pelin loppuhetkillä UJK sai painettua pelitapahtumat vastustajan päätyyn, mutta maalipaikat olivat vähissä.
Touru kiilasi itsensä kuudenneksi koko sarjan pistepörssissä 36 tehopinnalla (19+17). Markus Saarinen löytyy sijalta 11 ja tehomerkintöjä tuli yhteensä 27 (13+14).
Pitkään ukilaisseuraa palvellut valmentaja Ropponen oli sitä mieltä pelin jälkeen, että hänen hommaansa pitää löytää joku muu jatkaja. Sen verran on kilometrejä miehellä mittarissa, että jyrkkää päätöstä hän ei nyt tee. Jatkuvan pelaajien värväämisen mies koki kuluttavaksi tekijäksi.
Kuluva kausi, ja myös viimeinen peli osoitti miesten joukkueen tarpeellisuuden niin kaupungille kuin seuran imagolle. Paikalliskiekon säännöllisiä seuraajia on ilahduttavan paljon, vaikka kovin korkealla ei nyt liidetäkään.
Teksti Juha Laine, kuva Mika Reinholm