Oikeasti maastosta löytyvä kivikko on syntynyt luonnonvoimien seurauksena. Suuri osa kivikoista on syntynyt jääkauden aikana ja hieman sen jälkeen, jään ja veden liikkeiden seurauksena tuhansia vuosia sitten. Etenkin rannikkoalueilla monet kivikot ovat muinaisia rantoja.
Muinaisrannat ovat rinteiden suuntaisesti asettuneita, jonkin verran veden pyöristämistä isoista kivistä muodostuneita, sillä vesi on yleensä huuhtonut hienojakoisimman kiviaineksen pois.
Jääkauden jälkeenkin on muodostunut, ja muodostuu edelleen, uusia kivikoita. Niissä kivet ovat usein muinaisrantoja teräväsärmäisempiä. Kivikoita syntyy muun muassa roudan ja jään rapauttaessa kallioita.
Kivikoilla on omia jännittävän kuuloisia nimiä, riippuen niiden syntytavasta: rakka, uhkurakka, taluskivikko. Kivikkomuodostelman syntymiseen on voinut vaikuttaa myös useampi kuin yksi luonnonilmiö. Aina ei kivikon nimeäminen olekaan niin yksinkertaista, kuin voisi kuvitella.
Nimestä ja syntytavasta huolimatta on kivikkoalue jännittävä ja vaikuttava näky. Usein kivet peittävät alleen yhtenäisen alueen paksunakin kerroksena. Silloin kivien lomassa ei juuri kasva puita tai isompia kasveja. Sen sijaan erilaisille sammalille, jäkälille ja leville kivet tarjoavat suotuisan kasvuympäristön.
Tiedetään, että mitä suurempia alueen kivet ovat kooltaan, sitä monipuolisempaa on alueen lajisto. Isommat lohkareet muodostavat vaihtelevamman kasvuympäristön kuin pienet kivet.
Puuttoman, paahteisen kivikkoalueen keskiosissa kasvaa valossa viihtyviä lajeja. Kivien väleihin muodostuvat onkalot ja varjopaikat täyttyvät puolestaan varjoa suosivista lajeista.
Joskus kivikkoalue voi olla myös hyvinkin kostea ja kivien välissä voi virrata puro tai korkealla oleva pohjavesi. Nämä kivikot tarjoavat hyviä kasvuympäristöjä kostean paikan lajeille.
Suurin osa luonnostamme löytyvistä kivikoista on melko ravinneköyhää kasvuympäristöä. Tämä pitää kivikot myös osaltaan avoimina, sillä harvat ravinteikkaista kivilajeista muodostuneet alueet kasvavat herkästi umpeen.
Kivikkoalueen kivet voivat olla alkuperältään kauempaa kulkeutuneita, eri kivilajia kuin ympäristön kivet. Samassa kivikossakin voi olla keskenään eri lajisia kiviä. Jos oma kivituntemus ei ole kovin syvällistä, voi eri kivilajeja erottaa kivikosta tarkkailemalla myös niillä eläviä sammalia ja jäkäliä: eri kivien pinnoilla viihtyvät omat lajinsa.
Monet kivikoissa viihtyvät lajit ovat harvinaisia, huonosti tunnettuja. Kivikkoalueella liikkuessa kannattaa kiinnittää huomiota ympäristöönsä ja liikkua erityisen varovaisesti, jotta ei häiritse turhaan alueen herkkää luontoa.
Lily Laine