Kunnat saivat hengähdystauon

0

Kun korona alkoi keväällä 2020, ilmassa oli suurta epävarmuutta. Päällimmäisenä oli pelko, miten korona etenee, kuinka moni sairastuu ja miten kohtalokkaita sairastumiset ovat. Kunnissa hermoiltiin sitäkin, miten ihmisten hoitokustannuksista selvitään, kun valtionosuuksia oli supistettu ja kuntatalous oli tiukoilla.

Nyt tiedetään, ettei koronapandemia kuntia kaatanut – päinvastoin.

Kunnat ovat julkistaneet tällä viikolla tilinpäätöksiään. Vakka-Suomessa kaikki muut kunnat ovat kertoneet ylijäämäisestä tuloksesta, paitsi Pyhäranta. Uudenkaupungin tilinpäätös päätyy noin kolmen miljoonan euron ylijäämään, Laitilan kaupunki teki plussaa noin 1,5 miljoonaa euroa. Kustavi ja Taivassalo ovat useita vuosia peräkkäin tehneet ylijäämää, niin viime vuonnakin. Jopa kriisikuntamenettelyssä sinnitellyt Vehmaan kunta kerrytti ylijäämää yli 800 000 euroa.

Tilinpäätökset kertovat, että valtiovallan koronatuet ovat vaikuttaneet. Valtio on tukenut kuntia ja kuntayhtymiä vuosina 2020 ja 2021 yli viidellä miljardilla eurolla.

Vaikka etukäteen ennakoitiin, että koronatukia leikataan merkittävästi vuonna 2021, näin ei kuitenkaan käynyt. Kuntia ja kuntayhtymiä on tuettu peruspalvelujen valtionosuuden lisäyksillä, sairaanhoitopiireille maksetuilla valtionavustuksilla sekä yhteisöveron jako-osuuden määräaikaisilla korotuksilla. Koronatuet ovat antaneet kunnille taloushuolista hengähdystauon.

Valtio on toiminut kuin ensihoitoyksikkö: antanut ensiapua akuutissa tilanteessa. Nyt kunnilla onkin vaativa vuosi. Koronatuet ovat supistumassa, koronan hoito edellyttää silti yhä resursseja ja hoitovelkaakin pitäisi lyhentää. Samanaikaisesti pitäisi rakentaa palveluja Ukrainasta tuleville. Uudenkaupungin on selviydyttävä myös isoista investoinneistaan.

Teija Uitto

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here