Kustavi vahvisti kunnanjohtajavalinnan– Rauno Peltola aloittaa toukokuussa

0

Kustavin kunnanhallitus vahvisti maanantaina Rauno Peltolan valinnan uudeksi kunnanjohtajaksi. Peltola on toimittanut 23. maaliskuuta ilmoituksen, että hän ottaa viran vastaan. Samalla hän kiitti Kustavin kunnanvaltuustoa luottamuksesta ja ilmoitti, että voi aloittaa virassa aikaisintaan 4. toukokuuta. Hän kuitenkin aloittaa virkatehtäviin tutustumisen jo huhtikuussa.

Peltola toimii päätöksen lainvoimaisuuden saamiseen asti viransijaisena tai avoimen viran hoitajana. Peltola on toimittanut hyväksytyn lääkärintodistuksen terveydentilastaan. Peltolan koeaika virkaan on kuusi kuukautta. Kustavin kunta tekee Peltolan kanssa johtajasopimuksen.

Kustavin kunnanjohtaja Veijo Katara on jättänyt kunnanhallitukselle irtisanoutumisilmoituksen kunnanjohtajan virasta. Katara jää eläkkeelle ensi syksynä, mutta jää sitä ennen vuosilomalle eli viimeinen virantoimituspäivä on huhtikuussa.