Kuvataiteiden opiskelu kiinnostaa vuodesta toiseen

0
Opettaja Sanna Halme on luotsannut Tiistaimaalareiden ryhmää. Lukuvuoden aikana syntyneitä töitä ripustettiin esille kulttuurikeskus Crusellin näyttelytilaan viime torstaina.

Yksi paikallisen kansalaisopiston pitkäikäisimpiä opetusryhmiä on Torstaimaalarit. Kuvaamataidon opetukseen keskittynyt ryhmä on toiminut ainakin vuodesta 1994 lähtien. Viime syksynä Vakka-opistossa alkoi myös Tiistaimaalareiden ryhmä ja nyt molempien ryhmien opiskelijoiden töitä voi käydä ihailemassa kulttuurikeskus Crusellissa.

– Meillä on Tiistaimaalareissa kymmenkunta opiskelijaa. Osalla on aiempaa kokemusta maalaamisesta ja piirtämisestä ja osa on ihan vasta-alkajia. Mielestäni tämä on erittäin hyvä yhdistelmä, sillä kokeneemmat voivat auttaa ja tukea aloittelijoita ja ryhmässä syntyy kiinnostavia keskusteluja taiteen tekemisestä, kiitteli Tiistaimaalareiden opettaja Sanna Halme.

Samoilla linjoilla on ryhmän opiskelijoihin kuuluva Päivi Sandell.

– Ryhmässä yhdessä tekeminen on todella antoisaa ja opettajalta saa sopivasti ohjausta, tukea ja palautetta.

Sandell kertoo aloittaneensa vanhan taideharrastuksen uudelleen eläkevuosien iloksi.

– Ehdottomasti haluan jatkaa Tiistaimaalareissa myös ensi syksynä ja oppia lisää. Tällä lukukaudella pääsin tutustumaan esimerkiksi hiilipiirrostekniikkaan ja innostui siitä valtavasti, kuvaili Sandell.

Kaikkiaan eri kuvaamataidon ryhmiä on kansalaisopistossa toteutettu kaudella 2021-2022 peräti 33. Cruselliin tällä viikolla pystytetyssä näyttelyssä on siis esillä aikuisille suunnattujen Tiistai- ja Torstaimaalareiden töitä. Seuraavaksi on vuorossa kädentaitojen näyttely ja myöhemmin keväällä lasten ja nuorten kuvataidekoulujen oma näyttely.

Edellisen kerran kansalaisopiston taide- ja käsityöryhmien perinteinen kevätnäyttely on ollut mahdollista järjestää ennen koronaa, eli keväällä vuonna 2019.

Kuvataidenäyttely on avoinna kulttuurikeskus Crusellin alakerrassa 13.4. asti maanantaisin, tiistaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin kello 10-16 ja torstaisin kello 10-18. Näyttelyyn on vapaa pääsy.