Kysyimme tätä: Toteutuuko Laivanrakentajantien toinen risteysremontti?

0

Maaliskuussa 2018 suunniteltiin Laivanrakentajantien kahdelle risteykselle muutostöitä. Risteystöillä oli tarkoitus helpottaa autotehtaan ja sataman välistä liikennettä. Laivanrakentajantien ja Raumantien remontti valmistui vielä saman vuoden aikana. Samana vuonna oli suunnitteilla myös Laivanrakentajantien ja Rantakadun risteyksen muutostyöt.

Miksei töitä ole toteutettu, kaupungin tekninen johtaja Jari Nikkari?

– Kaupungin piti tehdä kyseisen vuoden aikana mittavia investointisäästöjä, joten risteyksen remonttia siirrettiin eteenpäin. Risteysremonttiin ei ollut varaa laittaa rahoja neljä vuotta sitten ja risteysremontin tarpeellisuus ei ole toistaiseksi noussut uudelleen esiin.

Onko autotehtaan ja sataman välinen liikenne vähentynyt neljässä vuodessa?

– Liikennöinti ei ole enää niin suurta kuin pahimpana ruuhka-aikana.

Kaupunki sai risteysremontteja varten Ely-keskukselta rahaa, jäikö Laivanrakentajantien ja Rantakadun risteysremontin rahat käyttämättä?

– Tätä toista risteystä varten myönnettiin 50 000 euroa avustusta, mutta saimme luvan käyttää rahat Laivanrakentajantien ja Raumantien risteykseen. Siihen saimme 350 000 euroa positiivisen rakennemuutoksen pore-rahaa ja loput noin 250 000 euroa maksoi kaupunki. Urakkaan kuuluivat vielä ylimääräiset liikennevalot Raumantien ja Levysepänkadun risteykseen.

Onko risteysremontti tarkoitus vielä joskus toteuttaa?

– Neljässä vuodessa on muuttunut esimerkiksi 30-metrisiä yhdistelmäajoneuvoja koskeva laki. Jos siis toistakin Laivanrakentajantien risteystä lähdettäisiin muuttamaan, tulisi huomioida isojen yhdistelmäajoneuvojen laajemmat kaarresäteet Laivanrakentajantielle sataman suunnasta nousevalla sillalla. Hangontien siltaakin pitäisi siis leventää, koska kaksi isoa yhdistelmäajoneuvoa ei mahdu sillalle vierekkäin.

Eikö yhdistelmäajoneuvojen määrän lisääntyminen tarkoita siis joka tapauksessa sillan remonttia?

– Varmasti jossain vaiheessa, mutta näitä suuria yhdistelmäajoneuvoja kulkee toistaiseksi vielä hyvin vähän, joten suurempi remontti ei ole vielä ajankohtainen. Aiempaa suunnitelmaa pitäisi siis joka tapauksessa päivittää, toteaa tekninen johtaja Nikkari.

Katja Kaartinen

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here