
Laaja etätyösuositus on päättynyt valtakunnallisesti ja se on purettu myös Varsinais-Suomessa tiistaista lähtien. Työpaikoille suositellaan työpaikkakohtaisesti sopivien hybridimallien käyttöä työyhteisöjen oman toimintakyvyn ylläpitämiseksi.
Sairaalakuormitus on yhä suurta: Varsinais-Suomen sairaaloissa oli tiistaina 1.3. aamulla 30 potilasta vuodeosastoilla ja alle 5 teho-osastoilla. Näistä potilaista 15:llä korona on lisälöydös ensisijaisen sairaalahoidon tarpeen ollessa jokin muu. Perusterveydenhuollossa on 23 koronapotilasta Varsinais-Suomessa.
Rokotustahti on hidastunut merkittävästi, viikolla 8 annettiin vain vajaat 3500 annosta.
Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmä keskusteli paljon maskien käytöstä. Mikäli tilanne ei ole vaikeutunut seuraavaan kokoukseen mennessä, kahden viikon päästä 15.3., voitaisiin keventää maskisuositusta edelleen, esimerkiksi alkaen 5. luokkalaisista ylöspäin.
Kasvomaskia on hyvä käyttää tilanteissa, joissa lähikontaktien välttäminen on vaikeaa ja tartuntariski saattaa olla suuri.
– Jokaisen asukkaan tulisi ottaa vastuuta siitä, ettei tilanne vaikeutuisi. Vaikka olemme kaikki hyvin kyllästyneitä koronaan, epidemia elää vielä vahvasti yhteiskunnassamme. On tärkeää, että ihmiset yhä käyttävät maskia, pitävät etäisyyttä, huolehtivat hyvästä käsihygieniasta ja jos sairastuvat, pysyvät kotona, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Mikko Pietilä sanoo.