
Legendaarinen Lännentie on kadonnut Uudenkaupungin ravintolakartalta. Nyt paikassa toimii Hotelli Havu.
Entisen Lännentien liiketoiminnan vastuulleen ovat ottaneet yhtiökumppanit Mikko Mäkelä ja Markus Lehtimäki , jotka pyörittävät Hotelli Havun lisäksi viittä muuta ravintolaa: Helsingin Sompasaaressa Sump! -ravintolaa, Vammalassa hotelliravintola Seurahuonetta, terassiravintola Laiturikahvilaa ja Valkeakoskella lounasravintola Savariinia. Lisäksi heillä on osakkuus lounasravintola Patruunasta Vammalassa.
Uudessakaupungissa Hotelli Havun toiminnasta vastaa käytännössä ravintolapäällikkö Janni Chryssanthou.
– Aloitamme toiminnan vahvalla ydinporukalla. Ravintolapäällikön lisäksi Havussa on keittiöpäällikkö sekä kolme työntekijää. Meillä on rekrytoinnit parhaillaan käynnissä. Uskomme, että hyvään työpaikkaan löytyy hyviä työntekijöitä, vaikka alalta on koronan aikana poistunut tekijöitä, Mäkelä sanoo.
Hotellirakennus vaatii yrittäjien mielestä railakasta uudistusta. Ravintolapuolella on jo tehty muutostöitä ja uudistustyöt jatkuvat läpi vuoden. Myös hotellihuoneita remontoidaan.
Liiketoiminta Havussa alkoi tällä viikolla lounastarjoilulla ja lähiaikoina ravintola aloittaa myös a la carte -ruokailut.
– Meidän pääpaino on nyt ruokaravintola- ja hotellitoiminnassa. Kesällä sitten mietitään syys- ja talvikaudelle ohjelmaa, kertoo Markus Lehtimäki.
Lännentien tapaan Havussakin on siis tarkoitus järjestää viihteellisiä tapahtumia, mutta yrittäjät eivät ole vielä linjanneet, minkälaista ohjelma on.
Mäkelä ja Lehtimäki myöntävät, ettei heistä kumpikaan ollut käynyt Uudessakaupungissa ennen kuin he Yrityspörssistä huomasivat Lännentien.
– Meillä oli Uudestakaupungista mielikuva matkailukaupunkina. Kävimme viime kesänä kaupungissa ensimmäisen kerran ja en kyllä ihmettele, että kaupunki vetää turisteja. Ovathan ne keskustan puutalot viehättäviä ja meri vieressä, Lehtimäki kehuu.
Hän arvioi, että korona-aikana lisääntynyt kotimaan matkailu jatkuu vahvana myös tulevana kesänä ja lähivuosina.
– Kun ihmiset ovat nyt oppineet ja tottuneet kotimaan matkailuun, se varmasti jatkuu, kun puheet ilmastonmuutoksesta vahvistuvat ja maailman tilanne on levoton.
Lehtimäki uskoo, että myös Uudenkaupungin matkailu vahvistuu entisestään. Yrittäjät laskevat myös kansainvälisten teollisuusyritysten varaan, että kaupungissa käy vieraita myös talvikaudella.
Nimeä hotellille mietittiin porukalla. Luonto ratkaisi asian, sillä juuri kun joku oli ehdottanut nimeksi Havua, myrsky rasautti rakennuksen pihasta havupuun poikki.
– Se oli selvää johdatusta, Mäkelä nauraa.
Yrittäjäkaksikko uskoo, että Hotelli Havu löytää paikkansa markkinoilta, vaikka Uudessakaupungissa on jo laadukkaita ruokapaikkoja.
– Sen huomaa, että täällä on laatutietoisia asiakkaita, Lehtimäki sanoo.
Hotelli Havun ruokalistalle tuodaan vakkasuomalaista lähiruokaa modernilla twistillä. Ruokapuolen suunnittelussa on ollut mukana Viron Gordon Ramsay, eli Virossa tv-sarjan Kuppilat kuntoon -ohjelman päätähti, gastronominen konsultti Juha Rantanen .