Maatalouden ahdinko syvenee

0

Suomen maatalous on ajautunut vakavaan kriisiin. Kriisi ei koske vain suomalaisten viljelijöiden ja maatilojen tulevaisuutta, vaan myös kotimaista ruuantuotantoa ja huoltovarmuutta.

Maatalouden tuotantopanosten, kuten energian, lannoitteiden ja rehujen, hinnat ovat nousseet parin viime vuoden aikana ennennäkemättömällä vauhdilla. Tuottajahinnat eivät kuitenkaan ole nousseet kuin murto-osan ja näin maatalouden kannattavuus on pudonnut EU-ajan alimmalla tasolla. Tilannetta pahensi viime vuoden poikkeuksellisen heikoksi jäänyt sato.

Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto (MTK) teki helmikuun loppupuolella kyselyn jäsenilleen maataloustuotannon maksuvalmiudesta, tulevan kasvukauden suunnitelmista ja toimenpiteistä tuotantopanosten kustannusten nousuun liittyen. Kyselyyn vastasi yli 1600 MTK:n jäsentä ja tulokset olivat synkkää luettavaa. Maksuvalmius tiloilla on heikentynyt voimakkaasti. Monella tilalla vähennetään viljelyalaa ja supistetaan kotieläintuotantoa. Apua on odotettu niin rahoituslaitoksilta, ministeriöltä, kaupalta kuin elintarviketeollisuudelta. Viljelijöiden hätään ei kuitenkaan ole vastattu.

Ja ettei yhtälö olisi liian helppo, päätti Venäjä aloittaa sodan Ukrainaa vastaan. Lännen julistamat talouspakotteiden ja mahdollisten vastapakotteiden vaikutuksia ei tiedä vielä varmasti. Mutta odotettavissa tuskin on mitään hyvää. Sota vaikeuttaa myös ammattitaitoisen kausityövoiman saantia suomalaistiloille.

Viime kesän sato-odotukset pilasi pitkälti kuivuus. Luonto ei nytkään ole suomalaisviljelijän puolella, ei ainakaan täällä lounaisrannikolla. Joulukuun pitkä kylmä jakso kasvatti maahan ennätyssyvän routapeitteen, minkä seurauksena pellot muistuttavat tällä hetkellä jääkenttiä tai sisäjärviä. Jään ja veden alla ei esimerkiksi syysviljoilla ole mitään mahdollisuuksia pysyä hengissä. Monen viljelijän viime syksyn panostukset valuvat näin hukkaan ja kevättöihin päästänee tavallista myöhemmin.

Suomalaisviljelijöitä lyödään monesta suunnasta. Nyt jos koska on tärkeää, että me kuluttajat valitsemme ostoskoriin suomalaista aina kun se on mahdollista.

Maija Ala-Jääski