Moni yritys vaihtaa omistajaa lähivuosina – Yli 55-vuotiaista yrittäjistä 80 prosenttia suunnittelee luopumista viiden vuoden aikana

0
Apua yrityksen myyntiin sekä asiakirjojen ja sopimusten laatimiseen saa yrityskaupan asiantuntijoilta.

Yli 55-vuotiaista vakkasuomalaisista yrittäjistä 62 prosenttia arvioi luopuvansa yrityksensä toiminnan päävastuusta seuraavan kolmen vuoden aikana ja jopa 81 prosenttia seuraavan viiden vuoden aikana. Luvut ovat Varsinais-Suomen Yrittäjien Omistajanvaihdospalvelun kyselystä, joka tehtiin helmikuussa.

Elinkeinoasioiden päällikkö Jutta Wirén kertoo, että Vakka-Suomesta vastanneet yrittäjät olivat enimmäkseen rakennus-, kuljetus- ja teollisuuspuolelta.

Vakka-Suomen otos vastaa koko Varsinais-Suomen tulosta prosenteissa, mutta koko maakunnasta vastanneissa oli lisäksi myös kaupan, teollisuuden ja asiantuntijapalveluyritysten omistajia.

Kun koko Varsinais-Suomessa on noin 27 000 yritystä, myyntiin maakunnassa on lähivuosina tulossa siis tuhansia yrityksiä. Ratkaisuilla on merkittävä vaikutus myös työllisyyteen.

Yrittäjien luopumisaikeisiin vaikuttaa yrittäjän ikä, mutta myös korona on vaikuttanut yrittäjien ajatuksiin:

– Tulos tosin on ristiriitainen. 11 prosenttia ilmoitti pandemian aikaistaneen luopumissuunnitelmaa, 12 prosenttia taas kertoi koronan viivästyttäneen luopumisaikeita.

Hän arvioi, että viivästys saattaa johtua esimerkiksi siitä, että yritykselle halutaan saada muutama hyvä vuosi alle ennen kuin yritystä lähdetään myymään.

Yleisesti yrityksen myyntiin menee puoli vuotta tai jopa myynti luopumispäätöksestä. Myyntiaikaan vaikuttaa yrityksen toimiala, koko, sijainti ja potentiaali.

– Esimerkiksi ravintola-alalla on ollut korona-aikana haastavaa, mutta toisaalta kun valoa näkyy tunnelin päässä, ravintolaliiketoiminnassa nähdään paljon potentiaaliakin, Wirén sanoo.

Korona on vaikuttanut yrittäjiin myös niin, että yrityksen jatkajaa haetaan yhä hanakammin omasta lähipiiristä.

– Jos yrittäjä on tehnyt 20–30 vuotta yritystoimintaa elämäntyönään ja laittanut yritykseen valtavan rahallisen panoksen, yritykselle halutaan paras mahdollinen jatkaja. Yrittäjälle luopuminen on valtavan iso asia.

Kyselyn mukaan yrittäjät pitävät jatkajan tai ostajan löytämistä suurimpana omistajanvaihdokseen liittyvänä haasteena. Näin vastasi 62 prosenttia yrittäjistä. 43 prosenttia piti yrityksen arvonmääristystä vaikeimpana asiana.

Osa yrittäjistä puhuu luopumisesta vuosikausia. Päätöksen tekeminen on vaikeaa. Luopumiseen kannattaakin varautua ajoissa ja suunnitella yrityksen myynti hyvin. Varsinais-Suomen Omistajanvaihdospalvelu auttaa omistajavaihdoksessa.

– Palvelumme kokoaa yhteen maakunnan johtavat asiantuntijat muun muassa arvonmäärityksen, verotuksen, rahoituksen sekä juridiikan saralta, Wirén kertoo.