Myyttinen laulujoutsen

0

Alan uskoa uuden kesän tuloon vasta silloin kun näen muuttolintuparvien laskeutuvan Kalannin peltoaukeille lepäämään ja ruokailemaan. Erityisesti laulujoutsenten saapuminen on aina yhtä sykähdyttävää. Ymmärrän hyvin miksi joutsenella on ollut aivan erityinen asema muinaissuomalaisten elämässä. Tosin hän, joka päätti ristiä linnun nimenomaan laulujoutseneksi oli todennäköisesti vailla sävelkorvaa, tai omasi hyvin erikoisen maun.

En koskaan lakkaa hämmästelemästä sitä, miten muuttolinnut selviävät satojen, jopa tuhansien kilometrien muuttomatkasta ja monet niistä löytävät vielä samoille pesimisalueille vuodesta toiseen.

Onkin helppo ymmärtää, miksi muinaiskansoille lintujen muutto oli suuri mysteeri ja muuttolintuihin liittyi paljon erilaisia uskomuksia. Muuttolintujen mukana saapui myös valo ja elämän jatkumista merkitsevä uusi kasvukausi

Ehkä kaunein kuulemani tarina liittyy linnunrataan. Uskottiin, että muuttolinnut matkasivat linnunrataa pitkin kauas etelään ja lounaaseen, maailman reunalle paikkaan, missä taivaankansi ja maanpinta kohtaavat. Tuon salaperäisen paikan nimi oli lintukoto. Tänne lintujen turvasatamaan saattoi myös ihmissielu vaeltaa kuoleman jälkeen. Lintukodossa kaikki oli pientä, johtuen ehkä maan ja taivaan väliin jäävän tilan ahtaudesta. Ja muita lintuja tällä muuttomatkalla linnunrataa pitkin ohjasi itämerensuomalaisten pyhä lintu joutsen.

Muinaissuomalaisten uskomuksissa joutsenta pidettiin ihmisen sukuisena, ehkä joskus ihmisenä eläneenä. Tästä syystä pyhän joutsenen tappamista pidettiin suurena rikoksena. Niin suurena, että tappajan uskottiin kohtaavan oman kuolemansa hyvinkin nopeasti. Ajatus joutsenesta ihmisenä esiintyy myös eurooppalaisissa kansansaduissa. Esimerkiksi rakastettu baletti ”Joutsenlampi” perustuu vanhaan satuun joutseneksi noidutusta prinsessasta ja joutseneen rakastuvasta prinssistä.

Aikojen saatossa asenteet joutsentakin kohtaan muuttuivat, erityisesti Pohjois-Suomessa, eikä joutsenta pidetty enää pyhänä lintuna, vaan potentiaalisena ravinnon lähteenä. Talven jälkeen pohjoisessa asuvilla oli vähän ruokaa ja uuteen satokauteen oli vielä pitkä aika. Muuttomatkaltaan palaavat joutsenet olivat keväällä pulskia ja niistä riitti kokonsa puolesta syötävää usealle aterialle. Metsästyksen ohella ihmiset alkoivat myös kerätä joutsenten munia sekä ravinnoksi että myyntiin.

Lihan ohella tapetusta joutsenesta hyödynnettiin myös höyhenet, nahka ja luut. Esimerkiksi suurista siivistä tehtiin luutia, henkitorvesta metsästyspillejä ja nahasta reppuja.

Joutsenten metsästys yleistyi myös etelässä ja joutsenkanta metsästettiinkin Suomessa lähes sukupuuttoon. Pesiviä pareja laskettiin olevan 1940-luvun lopulla enää 15. Joutsenten kato oli kuitenkin yksi sykäys suomalaiselle luonnonsuojelutyölle. Erityisesti eläinlääkäri ja kirjailija Yrjö Kokko teki uupumatta työtä laulujoutsenten pelastamiseksi. Joutsenkanta elpyi niin että 1970-luvulla Suomessa oli pesiviä joutsenpareja 150–200 ja nykyään jo yli 10 000.

Laulujoutsen on yhä rauhoitettu.

Maija Ala-Jääski

toimittaja

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here