Pekka Harmovaaran konsertti Crusellissa yksinäisten vanhusten hyväksi

0
Pekka Harmovaaran (oik.) säestyksestä vastaavat Petri Hatakka ja Heikki Hietala.

Parhaiten Uudessakaupungissa Laulu-Veikkojen pitkäaikaisena taiteellisena johtajana tunnettu dir mus. Pekka Harmovaara konsertoi Crusellissa sunnuntaina 3.4. klo 14.

Konsertin tuotto käytetään Uudenkaupungin seurakunnan diakoniatyön kautta paikkakunnan yksinäisten vanhusten tukemiseen. Säestyksestä vastaavat Petri Hatakka ja Heikki Hietala .

Konsertti käsittää paljolti samoja kappaleita, jotka piti esittää jo kaksi vuotta sitten Harmovaaran 80-vuotispäivänä, mutta koronapandemian takia konserttia ei voitu toteuttaa.

Konsertin kappaleiden kirjo on hyvin monipuolinen. Säveltäjinä ja sanoittajina ovat mm. Usko Kemppi , Juha Vainio , Jukka Kuoppamäki , Juha Tapio , Veikko Samuli ja Roy Orbison . Mukana on myös sävelmiä tunnetuista musikaaleista ja opereteista. Kappaleiden välillä pääsee yleisökin mukaan yhteislaulujen muodossa.

Lippuja voi lunastaa ennakkoon Uudenkaupungin matkailutoimistosta ja kulttuuritoimistosta sekä ovelta ennen konsertin alkua.