Rannikkokalastuksen alamäki on mahdollista pysäyttää

0

Haluaisitko sinä syödä kotimaista ja terveellistä ruokaa, jolla on pieni hiilijalanjälki, ja jonka tuotanto parantaa Itämeren tilaa? Me haluamme kalastaa sitä sinulle. Liian suuri hyljekanta on kuitenkin tuhoamassa omavaraisuutemme rannikkokalalajien osalta, ja kuluttajat saavat tyytyä norjalaiseen kassiloheen.

Rannikkokalastuksen alasajossa on työpaikkakiusaamisen piirteitä. Kiusaajat ovat kaupunkipäättäjiä, kansanedustajia, joilta ei löydy ymmärrystä luonnon ja ihmisen välisestä oikeasta tasapainosta. Hylkeet repivät työvälineemme yö toisensa jälkeen, ja saaliskaloista jää jäljelle vain päät. Miten rannikolle voi tässä tilanteessa tulla uusia kalastajia?

Suomen alueella laskettiin viime vuonna 18 084 harmaahyljettä eli hallia. Todellinen määrä voi olla niinkin korkea kuin 30 000, koska parhaissakin laskentaolosuhteissa vain 60–80 prosenttia eläimistä nähdään. Kun yksi halli syö vuodessa 2 000 kiloa kalaa, Suomen rannikon hallien syömä kalamäärä on jopa 60 miljoonaa kiloa.

Ahven, kuha, siika ja lohi ovat meille rannikkokalastajille taloudellisesti tärkeimmät kalalajit. Samat lajit ovat kärjessä kuluttajien toivelistalla. Itämeren hallien ravinnossa näiden lajien keskimääräinen osuus oli tutkimuksissa yhteensä 22 prosenttia (Ecoseal 2012).

Tämän osuuden mukaan laskettuna Suomen nykyinen hallikanta saalistaa yli 10 miljoonaa kiloa ahventa, kuhaa, siikaa ja lohta vuodessa. Luvuissa voi olla paikallista vaihtelua, mutta tämä on vähintäänkin suuntaa antava arvio.

Tilastokeskuksesta selviää, että vuonna 2021 rannikkokalastajien osuus oli 1,5 miljoonaa kiloa eli vain murto-osa hylkeiden ottamasta määrästä. Ei pidä ihmetellä, miksi kalatiskeiltä ei löydy kotimaista kalaa.

Karja ja kalastus ovat historiallisesti taanneet Suomen huoltovarmuuden myös kato- ja sotavuosina. 1900-luvun alussa hyljeongelma ratkaistiin määräämällä tapporaha, jonka Keisarillinen Suomen senaatti hyväksyi keisarin esityksestä vuonna 1909. Suomen suuriruhtinaskunnassa metsästettiin jopa 12 000 hyljettä vuodessa, ja kalastus elpyi.

Vuonna 1924 Suomen valtio määräsi tapporahan itsenäisesti. Tapporaha poistettiin vuonna 1976, kun hallikanta oli enää 3 000 yksilöä ja niiden lisääntyminen oli häiriintynyt ympäristömyrkkyjen takia.

Me kalastajat emme halua hävittää hylkeitä Itämerestä, mutta meillä ei ole mahdollisuutta jatkaa ammattiamme, ellei hyljekantaan saada tolkkua. Vuosituhannen vaihteessa hallin laskentakanta oli Suomessa kuudesosa nykyisestä. Tämän määrän kanssa me kalastajat pärjäsimme. Itämeren hallikanta oli tutkitusti jo tuolloin saavuttanut suotuisan suojelun tason.

Rannikkokalastuksella olisi ehdottomasti tulevaisuutta, jos vain päättäjillä olisi rohkeutta tehdä tarvittavat päätökset. Suomen hallitus on käynnistänyt kotimaisen kalan edistämisohjelman ja näin ilmaissut tahtonsa säilyttää tämä perinteinen elinkeino.

Ehdotamme, että hyljekantojen hoitoa varten koulutetaan ammattimetsästäjiä, joille maksetaan ympäristöpalkkio kalaston ja kalastuksen suojelusta. Kun palkkio on tarpeeksi iso, tekijöitä kyllä löytyy. Yhteistyö Itämeren muiden rantavaltioiden kanssa on välttämätöntä.

Ammattikalastajat

Matti Agge ja Martti Agge

Parainen