Muistion mukaan valtioneuvos ilmeisesti toisti hänelle sen, minkä oli sanonut vähän aikaisemmin Neuvostoliiton ulkoministeri Vjatseslav Molotoville Moskovassa, eli mitä tapahtuisi, jos Neuvostoliitto tallaisi Suomen maahan: ”Me ammumme jokaisen kiven ja puun takaa ja jatkamme ampumista viisikymmentä vuotta. Me taistelemme kynsin hampain jokaisen kallion takana ja yli jokaisen järven jään. Minä en taistele enää pitkään, sillä minä olen vanha, mutta muut jatkavat.”
Täysin selvää tekstiä, eikä varmaan jäänyt huomiotta Isä Aurinkoiseltakaan, sillä John Scott sattui olemaan oman toimensa ohessa myös neuvostotiedustelun palveluksessa.
Juho Kustin lausunnossa on myös selkeitä kaikuja Winston Churchillin ensimmäisestä pääministerinä pitämästään puheesta Britannian alahuoneelle toukokuussa 1940: ”Me taistelemme rannoilla, taistelemme maihinnousupaikoilla, taistelemme pelloilla ja kaduilla, taistelemme kukkuloilla, emme koskaan antaudu!”
Tämän järkähtämättömän asenteen on täysin sisäistänyt myös Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi, kuten muistetaan hänen taannoisesta Britannian parlamentin alahuoneelle esitetystä puheestaan. Hän jätti tosin sanomatta emme koskaan antaudu -lauseen, jonka innokkaat toimittajat lisäsivät omin päin artikkeleihinsa (lähde The Guardian).
Esa Lahtinen