Sanota, ett

0

Meijän pihal, Alinenkatu yhreksäs ol lapsi varte santloota. Se reunal me istutti Ullan kans yks kaunis kevänen päiv. Ruvetti kauppaleikki leikkimä. Reveltti voikukkaste terälehrei voiks, knupui ol kerätty muniks, yhres rikkinäises kupis ol santta jauhoiks, toises santta korvikkeks ja kolmannes piäni kivei sokerinkappaliks.

Himasen pellolt ol haettu isoi, littuskaissi siliöi kivei leiviks. Paperklapuihi ol piirretty numeroi, ja niit käytetti rahan. Siin ikä istutti, nii Ulla sanos, ett hänest tule ison ruma. Ihmetteli yhre eine, ett mist hän sen tiäs ja Ulla kerros, ett sanota, ett jos on piänen kaunis, niin tule ison rumaks.

Hän sanos olles piänen vallan kaunis, nii ett kyll hänt sit vaa rumus orotta ison. Koten ollu Ullat ihan piänen tunten, nii en pali toho voin sanno, mutt olin kyll aika ilone siit, ettei mu kyll ollu koska kauniks sanottu.

Yhtläisest o sanottu, ett jos syö homet, niin tule kaunis lauluään – ei tullu. Jos tahto syylistäs eroho, nii villalankkaha nii mont solmu ikä o syyli ja sit lank kive all – kyll läksivä.

Jos katto kiarohon taik irvistä ja tuul käänty, nii jää semseks – en uskaltan koetta. Isä sanos, ett jos laevas viheltä, niin tule luttei messihi, ja mummu sanos, ett jos heittä hiuksias aknast ulos ja ne osuva johonkki paha ihmisse, niin tule ittekki pahaks.

Noist viimesist en oikken tiär, koten ol ollu missä laivas viheltämäs enkä uskaltan tukkatan ulos paiskat.

Yks flik

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here