Sirpalesuojasta sai turvaa myös Eskolan Murre

0
Rauhanpuiston yleinen sirpalesuoja näkyy taustalla tässä kuvassa. Edessä ovat lyseolaiset Veikko Lehtonen (vas.), Marjatta Viitanen (Tammi), tuntematon ”siirto-oppilas” Helsingistä ja Veijo Pihlaja. Olavi Ruusuvuoren kokoelmat.

Viime viikkoina on Uudessakaupungissakin puhuttu paljon väestönsuojista, niiden sijainnista ja riittävyydestä. Todellinen tarve väestönsuojille, tai sirpalesuojille kuten ennen puhuttiin, on kaupungissa ollut noin 80 vuotta sitten. Talvisodan aikana rakennetuista sirpalesuojista kirjoitti Uudenkaupungin Sanomissa vuonna 2010 toimittaja Ulla-Maija Paalu.

ELÄMÄÄ SIRPALESUOJISSA
Uudessakaupungissa rakennettiin useita sirpalesuojia talvisodan aikana. Niitä oli melkein joka korttelissa ja väestölle neuvottiin, mihin kunkin tuli hälytyksen tullessa mennä. Toki tilanteen niin vaatiessa saattoi pyrkiä mihin ehti.
Moni vielä muistaa suojat, mutta valokuvia löytyi vain yksi, Olavi Ruusuvuoren valtavasta kokoelmasta.
– Monien keskustan puutalojen alla on isot, holvatut kellarit. Niitä käytettiin. Sitten rakennettiin suojia talojen pihoille ja mm. kaupungin yleinen, kaikille tarkoitettu Rauhanpuiston Rantakadun puoleiseen rinteeseen, muistavat mm. Jean Suominen ja Olavi Ruusuvuori.
Alisenkadun alla kulkevaa Hallunojaa ja sen kivistä katettua kaarikäytävää käyttivät suojana mm. lähellä sijanneiden Sukkatehtaan ja Willatavaratehtaan väki.
– Palokunnan kentän itäreunaan rakennettiin sirpalesuoja ja sinne ohjattiin Kuden Oy:n työväki, muistelevat miehet.
Itse palokunnan talossa torin kulmassa oli isot kellarit suojina, samoin Kräkin talossa.

Lakanat niskassa metsiin
– Mutta varsinkin sodan alussa ihmiset mieluummin juoksivat lakanan suojassa mieluummin metsiin kuin menivät pimeisiin sirpalesuojiin tai kellareihin. Pelättiin, että pommituksen osuessa kohdalle niihin hautautuisi.
Yleisiä pakopaikkoja löytyi Kainpirtistä, Ketunkalliolta suutari Luotosen mökin luota tai Palomettästä.
– Toivosen Selma piti rahojaan käsilaukussa ja laukkua ovenpielessä. Siitä hän saisi sen nopeasti napattua mukaansa hälytyksen tullessa.
– Kerrankin Selma lähti kovalla kiireellä pakomatkalle vanhan ampumaradan suuntaan. Sinne päästyä hän huomasi, ettei kallisarvoinen käsilaukku ollutkaan mukana, vaan vanha karvalakki!
Ruusuvuoren talon korttelissa Myllymäen kupeessa ei suojaa ollut, vaan heitä ohjattiin menemään nykyisen pappilan kellariin.
– Me menimme Myllykatua pitkin Työväen talon tontin läpi ja pappilan, silloisen Nordströmin talon, aidan raosta länsipäädyssä olevaan kellariin. Nordströmien palvelija Saima Kaukkila otti suojaan kynttilän pätkiä mukaan. Mukulille pantiin korkki suuhun, että suu pysyy auki, eikä mahdollisen pommituksen ilmanpaine puhko tärykalvoja.

Varakeskus Sanomien pihalla
-Ylisenkadun ja Myllykadun kulmauksessa Edvin Luotosen talossa oli kaksi isoa kellaria suojana ja niiden ovien edessä hiekkasäkit, vihollislentäjien konekiväärien luotien takia, muistaa Ruusuvuori.
Suoja oli myös Uudenkaupungin Sanomien ja Kirjapinon pihalla Rauhankadun ja Alisenkadun kulmauksessa. Tätä suojaa käyttivät myös viereisen lennättimen ja postin henkilökunta.
Sinne rakennettiin erillinen komero, jonne sijoitettiin lennättimestä kaapelilla yhdistetty puhelinlaite. Sen avulla siirrettiin hälytyksen aikana lennättimeen tulleet puhelut ja sähkösanomat. Sen muistaa Veikko Hietala, joka oli kytki sen toimintakuntoon.
– Kun juotin kaapelia, juottokolvin lämmityslaite vei niin paljon happea, että myrskylyhtyni sammui.
– Väestönsuojelun kannalta oli hätiköiden tehty, kun yhteyskaapeli vedettiin 10-parisena ilmakaapelina Alisenkadun yli. Surkeasti olisi käynyt, jos siihen olisi osunut.

Aaron sirpalesuojassa oli talvisodan aikana käytössä oma päiväkirja.

Aaronin korttelin suojasta säilyi päiväkirja
Sirpalesuoja oli myös Kirkkokadun, Ylisenkadun, Alisenkadun ja Pohjoistullikadun rajaamassa Aaron -korttelissa. Se sijaitsi silloisen Sautin talon, Kirkkokatu 7) takapihalla.
Sautin pihaan ja sirpalesuojaan pääsi palokujan kautta ja aidoissa olleiden aukkojen avulla myös Widbergin talon ja ns. Kala-Koskisen talon asukkaat. Sitä käyttivät myös naapurikorttelien asukkaat.
Tästä suojasta on tallessa päiväkirja, musta vahakantinen vihko, jota hoiti merikapteeni Widberg. Vihkoon oli tarkoitus jokaisen suojaan käyttäneen kirjoittaa nimensä ja ajatuksiaan.
Päiväkirjan lahjoitti Kaupunkim poikkatte -yhdistyksen haltuun Kirsti-Liisa Pajunen, uusikaupunkilaisen tiemestari Pajusen tytär.
I kaup. osan kortt 4:n ”Aaron” sirpalesuojassa v. 1939-1940 lukee vihon ensimmäisellä sivulla.
– Muute kaik hyvi, mut kute Molon piru antan kunnelisesti syäd, kirjoitti vihkoon kapteeni Widberg.
Tuttuja uusikaupunkilaisia nimiä näkyy sivuilla, toistuvasti samoja nimiä. Kerran vihkoon on kirjattu myös Murre Eskola ja lisätty selvennykseksi ”koira”.
12. tammikuuta 1940 Uuttakaupunkia todella pommitettiin. Sekin kirjattiin vahakantiseen vihkoon.
– 28. hälytys oli hyvin merkityksellinen, sillä Moloff heit 49 pommia kaupungimme läheisyyteen, kirjoitti Widberg. Widbergin kirjaama pommien tarkka lukumäärä tuntuu vähän oudolta. Hän myös kertoo paikat, joihin pommeja putosi.
Rauha tuli 13.3. vasten yöllä.
– Viel uusi päivä kaikki muuttaa voi, kirjoitettiin sirpalesuojan päiväkirjaan.
– Siinä toivossa täytyy meidän suomalaisten aloittaa jälleenrakennustyö silvotussa kotimaassamme.

Alunperin teksti on julkaistu Uudenkaupungin Sanomissa 26.1. 2010. 

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here