Armeijan kävin lyhyen kaavan mukaan puolessa vuodessa. En missään vaiheessa ajatellut viipyä siellä sen pidempään, vaikka mitään huonoja muistoja ei jäänytkään. Kumma juttu muuten, että meille opetettiin panssarintorjuntakomppaniassa lähinnä vain venäläisiä panssariajoneuvoja.
Kertauskutsua ei ole kuulunut ja todennäköisesti se vajaat 20 vuotta sitten käytössä ollut tekniikka on vanhentunut. Oma hommani oli kantaa selässä ohjuslaukaus ja raskas kertasinko, eli sen homman osaa moni muukin.
Sen läheisempiä sotakokemuksia minulla ei ole. Isovanhempani ovat jo kuolleet, eivätkä he kertoneet juuri koskaan tarinoita sota-ajoilta.
Aika on suhteellinen käsitys. Osa vielä muistaa sotavuodet, toisille ne ovat jo useamman sukupolven takaisia asioita. Sosiaalisessa mediassa tuli vastaan pieni muistutus siitä, kuinka lähellä jotkut asiat ovat. Jos Anne Frank olisi elossa, hän olisi 93-vuotias. Samaa ikäluokkaa olisi Martin Luther King.
Omasta ikäluokastani monella on jo omaa jälkikasvua – joillakin jo täysi-ikäisiä lapsia – eikä sota ole ollut missään vaiheessa ajankohtainen. Lapsuudessa sota vilahteli television uutiskuvissa jossain Persianlahdella ja Jugoslaviassa. Aknestikin sanoin ”sotatila jatkuu Balkanilla, mä oon aina luullut, että se on makkara”.
Omaan elämään vaikutus oli lähinnä se, että urheilulähetyksiin ilmestyi outoja maita, kuten Kroatia tai Slovenia. Jugoslaviasta tuli tynkä ja lopulta olematon.
Venäjä on ollut vieressä sijaitseva entinen suurvalta, jossa aina välillä ääneen on päässyt joku Vladimir Zirinovskin kaltainen hahmo laukomaan kovia lausuntoja. Joku on ehkä pelästynyt Suomeen kohdistuneita puheita, mutta lopulta kaikki on laitettu vodkan piikkiin.
Sotaa, varsinkaan perinteistä sellaista, ei minun sukupolveni ole enää osannut pelätä. Hybridi- tai kybersota, pakotteet, uusi kylmä sota, jotain sellaista korkeintaan.
Nyt sota on lähimpänä sitten 2. maailmansodan, siis maantieteellisesti. Kiovaan on linnuntietä suunnilleen sama matka kuin Pohjois-Lappiin. Vielä lähempänä sota on median vuoksi. Erityisesti sosiaalisessa mediassa tulee tällä hetkellä vastaan niin paljon kaikkea, että se on monelle jo liikaa.
Vaikka aina välillä tuntuu, että maailma on mennyt vain hullummaksi, on totuus kuitenkin se, että maapallolla soditaan vähemmän kuin kenties koskaan ihmiskunnan historiassa.
Wikipedia ei ehkä ole maailman luotettavin lähde, mutta sen mukaan maailmassa on vain kolme sotaa tai aseellista konfliktia, joissa menetetään yli 10 000 ihmistä joka vuosi.
Myanmarin eli entisen Burman konflikti on jatkunut jo 1940-luvulta lähtien. Jemenin sisällissota ja Tigrayn sota Etiopiassa ovat tuoreempia selkkauksia, mutta molemmissa toki ovat aseet ennenkin laulaneet.
Yli tuhannen vuosittaisen kuoleman konflikteista suurin osa on Afrikassa, mutta mukaan luetaan myös Meksikon huumesota. Ihmishenki on samanarvoinen kaikkialla.
Ukrainan sota tuskin jatkuu vuosia. Sota keskellä Eurooppaa ei vain sovi nykypäivän ajatusmalliin. Vaikeita aikoja kuitenkin on luvassa niin kauan kuin Venäjä on nykyjohdon alla. Voi tosin olla, että muuten Eurooppa yhtenäistyy entisestään, kun on ”yhteinen vihollinen”.
Mutta minä en ole suurvaltapolitiikan tai edes pienvaltapolitiikan asiantuntija, vaan jätän ennustukset ja päätökset viisaammilleni. Niin toivoisin usein monen muunkin ajattelevan, oli kyseessä sitten tiede, taide, urheilu tai politiikka.
Milloin se iloinen 20-luku muuten alkaa? Tähän asti on ollut ehkä kaksi normaalia kuukautta ja silloinkin oli pimeää. Eikä se taida tämän iloisemmaksi muuttua, sillä ilmastonmuutos ei välitä koronasta tai sodasta pätkääkään.
Risto-Matti Kärki
tuottaja