Tavoitteena asioiden selkeyttäminen ja monipuolistaminen – Teemu Turunen nousi kuukausi sitten Korihaiden päävalmentajaksi

0
Teemu Turunen nousi kuukausi sitten Korihaiden päävalmentajaksi. Turusen apuna toimii pitkän pelaajauran Korihaissa pelannut Mikko Jalonen.

Siitä on kohta kuukausi, kun Korihaiden seurajohto istui alas valmennuskaksikko Jarno Nikulan ja Teemu Turusen kanssa. Joukkue oli juuri hävinnyt sarjan kärkipään joukkueelle Helsinki Seagullsille. Tapa, jolla tappio tuli oli masentava, ja jotain ratkaisuja piti tehdä ennen jatkosarjaa.

Päädyttiin ratkaisuun, jossa Nikula jää syrjään päävalmentajan tehtävistä ja Turunen nousee hänen paikalleen. Mitä lappeenrantalaislähtöisen valmentajan päässä tuolloin liikkui?

– Ensimmäinen asia, mikä tuli mieleen oli mahdollisuus. Sitten tietenkin oli epätietoisuutta, koska olen apuvalmentajana ollut myös tuloksesta vastuussa. Ja itsemietiskelyä, että olenko oikeasti valmis ja onko minulla annettavaa, Turunen muistelee.

Lopulta Turunen sai sanottua myöntävän vastauksen seurajohdon kysymykseen. Vastaukseen vaikutti myös tieto Mikko Jalosen tulosta valmennustiimiin.

– Tuli fiilis, että näytetään kaikille, että ei me näin huonoja olla.

27-vuotiaasta Turusesta tuli tämän hetken nuorin päävalmentaja Korisliigassa. Hän on itse asiassa nuorin päävalmentaja liigassa sitten Lassi Tuovin, joka debytoi päävalmentajana 24-vuotiaana.

Turunen palkattiin kesällä edustusjoukkueen apuvalmentajaksi sekä vahvistamaan seuran junioritoimintaa. Nyt työt ja vastuu ovat kasvaneet merkittävästi nuorelle valmentajalle.

– Olen aina halunnut olla joku päivä päävalmentajana Korisliigassa. Nyt se mahdollisuus tuli tosi nopeasti, Turunen myöntää.

Päävalmentajan titteli on ollut Turusen nimen perässä kohta kuukauden ajan. Ensimmäisinä päivinään hän kyseli muilta valmentajilta kokemuksia tilanteesta ja sitä kautta muodostui odotukset tulevaan.

– En osannut aluksi kuvitella, mitä päävalmentajana oleminen Korisliigassa oikeasti vaatii. Ehkä aluksi liikaa stressasin ja ajattelin asiaa.

– Tämä on kuitenkin vain korista, ja meillä on fiksuja pelaajia, jotka helpottavat työntekoa, Turunen kertoo.

Korihait on voittanut 24 ottelusta vain neljä. Perinteiset joukkuetilastot osoittavat haiparven olevan keskimäärin liigan heikoin joukkue. Tarkkaa yksittäistä syytä joukkueen huonolle menestykselle Turunen ei osaa heti sanoa, mutta lyhyen ajan kehityksen hän on joukkueessa nähnyt.

– Meillä on nyt alkukauteen verrattuna parempi yhdessä tekemisen meininki. Olemme saaneet pelaajat samalla sivulle.

Turusen alaisuudessa joukkueen saldo on kaksi voittoa ja kaksi tappiota. Peli-ilme on ollut kaikissa peleissä hyvä, joka Turusen mukaan kertoo pelaajien hyvästä reagoinnista muutokseen.

– Voittamisen kautta moni asia muuttuu helpommaksi. Se luo uskoa ja yhdistää, Turunen lisää.

Korisliiga on ollut kahden viikon maajoukkuetauolla. Korihailla on ensimmäistä kertaa Turusen ja Jalosen alaisuudessa ollut aikaa harjoitella kunnolla. Varsinaisesti uutta systeemiä ei valmennuskaksikko aja sisään, vaan paremminkin vanhaa päivitetään.

– Haluamme selkeyttää joitain asioita ja sen jälkeen monipuolistaa jo olemassa olevia settejä. Asioiden toteuttaminen kentällä on myös kehityskohteena.

– Pelaajat ovat ymmärtäneet sen, että kun me hyökkäämme yhdessä, niin sen jälkeen puolustaminen yhdessä on paljon helpompaa, Turunen toteaa.

Päävalmentaja antaa myös kiitosta apukoutsilleen, joka käy Turusen kanssa samaan aikaan Koripalloliiton HKVT-kurssia.

– Valtavan hienon peliuran turvin Mikko näkee asioita monipuolisesti. Varsinkin hyökkäyksen monipuolistamiseen hän on tuonut paljon hyviä pointteja, Turunen kiittelee.

Alempi jatkosarja jatkuu Korihaiden osalta tänään lauantaina Uusikaupunki Areenalla BC Nokiaa vastaan. Ero edellä olevaan Bisonsiin on kaksi voittoa, kun kahdeksan ottelua on jäljellä.

Edellisessä kohtaamisessa Korihait hallitsi ensimmäistä puoliaikaa, mutta tuloksena oli viiden pisteen tappio.

– Hävisimme, kun he saivat hyökkäyslevypalloista paljon pisteitä ja meidän hyökkäys levisi käsiin, jonka jälkeen omissa soi aina.

– Kiva lähteä jälleen haastamaan. Nokialta puuttui silloin paljon pelaajia, mutta me selkeästi tiedämme, mitä täytyy parantaa viime kohtaamisesta, Turunen päättää.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here