UJK vaihtelevalla esityksellä vierasvoittoon

0

Tapahtumarikas ja monivivahteinen. Valmentajan kannalta kärsivällisyyttä vaativa. Näin luonnehti viikonloppuista vierasottelua Jää-Kotkien valmentaja Juha Ropponen. Kiekko-67:n vieraana UJK seilasi välillä rauhallisessa myötätuulessa ja välillä mentiin ilman ohjausta myrskyssä. Lopputulos oli miellyttävä, ukilaiset hakivat 6–9-vierasvoiton.

Ropposen mielessä ehti ensimmäisessä erässä piipahtaa aatos, josko tämä menisi hieman helpommalla. Tehokkuus oli huipussaan ja jääkone silotteli jäätä erätauolla valotaulun näyttäessä lukemia 2–5.

– Eka erä oli loistava. Tauolla puhuttiin, että jatketaan samaan tapaan ja puolustetaan edelleen joukkueena, Ropponen kertoi.

Hieman jäi juttujen puolelle. Valmentajan näkemyksen mukaan omien tehopinnojen kerääminen alkoi kiinnostaa ja kotijoukkue sai säännöllisesti hyviä tilaisuuksia UJK:n maalille. Lopulta kolmannen erän ylittäessä kuudennen minuutin Kiekko-67 tasoitti pelin numeroihin 6–6. Tässä kohtaa Ropponen otti aikalisän.

– Pari painokelvotonta sanaa siinä pääsi ja kyselin, että kiinnostaisiko taas pelata niin kuin osataan. Ensin näytti, että siitä ei ollut mitään hyötyä, Ropponen paljasti.

Jälleen kerran maalivahti oli tärkeässä roolissa ja Jesse Vuorinen kantoi porukkaa reppuselässä huonoina hetkinä. Kotijoukkue ei päässyt johtoon ja aikalisän anti tuotti lopulta hedelmää.

Neljä minuuttia ennen loppua petokala pääsi ylivoimalle. Anssi Nurminen täräytti helpottavan osuman, joka lopulta jäi voittomaaliksi. Minuuttia myöhemmin osui Kasperi Hirvasoja ja siitä minuutin päästä Tommi Touru. Näin loppuhetkien spektaakkelia ei nähty.

Muutamat pelurit rohmusivat tehomerkintöjä kaksin käsin. Touru taituroi peräti kuusi (2+4) tehopinnaa. Johannes Ranta kasasi 2+2. Kasperi Hirvasoja (2+1), Anssi Nurminen (1+2) ja Niko Koski (0+3) viettivät kolmen pisteen iltaa. Yhden maalin nimiinsä kirjasi Akusti Mattila.

Runkosarja on yhtä kamppailua vaille valmis. Jää-Kotkien sijoitus tulemaan olemaan toinen tai kolmas riippuen viimeisen matsin tuloksesta. Tarvasjoen Urheilijat voi vielä kiriä ohi ja sama poppoo on Kotkien viimeinen vastustaja.

Kausi päättyy sunnuntaina kotikentällä. UJK:n ja TarU:n matsi alkaa kello 14.15.

Juha Laine