UJK ja naantalilainen VG-62 ratkaisivat sunnuntaina Uudessakaupungissa ringeten B-tyttöjen ykkösen pronssimitalien kohtalon. Jos UJK:n edellisessä välieräpelissä mässäiltiin maaleilla, nyt maalit olivat ringeten mittapuulla todella kiven alla. UJK väänsi tasaisen kamppailun lopussa voitokseen numeroin 4–0.
Joukkueet kohtasivat kauden aikana neljä kertaa ja joka kerta UJK oli parempi, joten siinä mielessä peli sujui odotusten mukaan.
Vieraat aloittivat vauhdilla ja painostivat avauserän. UJK-puolustus kuitenkin kesti ja maalilla Monika Rivasto nappasi kaikki 14 kohti tullutta laukausta kiinni.
Toisessa erässä peli kääntyi selvästi UJK:lle, mutta maaleja ei edelleenkään nähty kummassakaan päässä vaikka hyviä tilanteita oli molemmilla.
UJK joutui toisessa erässä pelaamaan yli puolet peliajasta vajaalla, mutta puolustus kesti eikä lisärasitus kostautunut lopussa. VG:n maalivahti joutui erässä torjumaan 15 kertaa, Rivasto vain viisi.
Kolmattakin erää ehdittiin pelata yli kymmenen minuuttia ennen kuin tilastoihin merkittiin ensimmäinen maali. Helmi Silokivi ja Emma Usvala pääsivät nokikkain VG:n maalivahdin kanssa ja Helmi siirsi lopulta rinkulan onnistuneesti ohi maalivahdin.
Pari minuuttia myöhemmin sama pari oli asialla, nyt Helmi antoi vapauttavan syötön ja Emma laukoi rinkulan verkkoon maalivahdin suojusten alta. Toiseksi syöttäjäksi merkittiin Pihla Suominen .
VG ei luovuttanut vaan hyökkäili edelleen vaarallisesti mutta UJK:n puolustus piti. Helpottava kolmas maali syntyi 50. peliminuutilla, Aino Usvala laukoi, syöttäjinä Aino Grönros ja Emmi Metsä-Tokila .
Viitisen minuuttia myöhemmin Aino laukoi toisen maalinsa ja sinetin pelillä, syöttäjänä Emmi Metsä-Tokila.
Lopussa VG kärsi jäähyistä eikä se saanut kunnon kiriä enää aikaiseksi. Loppusummerin soitto vapautti lopullisesti tunnelman ja UJK pääsi juhlimaan mitalia.
– Viimeisen pelin voitto ja pronssiset mitalit ovat hieno juttu, mutta kauden aikana oli pientä epäonnea ja tytöt olisivat kyllä ansainneet enemmän, totesivat pelin jälkeen valmentajat Tiina Silokivi ja Jarno Suominen .
Erityisesti karsintasarjan loppu otti koville. UJK:n ja Blue Ringsin peli oli loppuhetkillä tasan ja se olisi riittänyt UJK:lle varsinaiseen SM-sarjapaikkaan. Blue Rings onnistui kuitenkin kuusi sekuntia ennen loppua voittomaalissa ja UJK jäi uusintapelin jälkeen ykkössarjaan.
– Motivaatio riitti ykköseen kuitenkin hyvin ja voitimme sarjan, kymmenestä pelistä kahdeksan voittoa ja kaksi tasapeliä. Toinen harmillinen tappio tuli viikko sitten ykkösen välierässä, jossa EKS teki voittomaalin kolme sekuntia ennen loppua ja meni finaaliin.
Nykyisestä B-tyttöjen joukkueesta kuusi pelaajaa vanhenee tulevaksi kaudeksi, mutta sen verran tulevat suunnitelmat ovat jo selvillä, että myös ensi kaudeksi B-tyttöjen joukkue saadaan kokoon.
Jussi Arola