
Uudenkaupungin Salibandyn P15-joukkue eteni ikäluokassaan kuuden parhaan joukkoon Suomessa. Vastaavaa temppua ei uusikaupunkilainen joukkue ole salibandyssä ennen tehnyt.
Valmentaja Pasi Kauha kertoo, että huhtikuun alun lopputurnausta odotetaan kovasti.
– Pojat ovat olleet into piukassa ja sen näkee harjoituksissa, Kauha iloitsee.
USB taistelee SM-mitaleista lajin suurseurojen kanssa. Jäljellä ovat enää USB:n kanssa samasta lohkosta jatkoon edenneet Tampereen Classic ja Steelers Hämeenlinnasta sekä toisesta lohkosta jatkaneet espoolainen Oilers, helsinkiläinen EräViikingit sekä Josba Joensuusta.
Jatkosarjassa USB keräsi 15 ottelusta 15 pistettä. Se taisteli loppuun asti oululaisten OLS:n ja OFBC:n kanssa lohkon kolmossijasta. Ratkaisevat ottelut pelattiin Oulussa 12.3.
– Joukkueessa saa olla maksimissaan 15 pelaajaa, mutta me olemme joutuneet pelaamaan pienellä porukalla. Oulussa oli mukana vain yhdeksän kenttäpelaajaa ja yksi maalivahti, Kauha kertoo koronan ja muiden sairastelujen vaikutuksista.
Oulusta saldona oli tasapeli, tappio ja voitto lohkojumbo SSRA:sta, mikä sinetöi jatkopaikan, kun viimeisessä ottelussa OLS hävisi Steelersille.
Kauha kertoo, että tappion jälkeen pelaajien naamoista ja elekielestä näki, että tappio otti koville. Pelaajapulasta huolimatta jokaista ottelua lähdettiin voittamaan.
– Tämän eteen on tehty kovasti hommia oikeastaan viimeiset kaksi vuotta ja tulos näkyy, Kauha kertoo ylpeänä.
Yksi jatkosarjan suurista hetkistä oli kun Classic kaatui helmikuussa maalein 3–4.
– Classicin valmentaja tuli pelin jälkeen kehumaan. Se on hieno ele kilpailevalta joukkueelta, Kauha arvostaa.
Classic pyörittää jopa 30 pelaajan rinkiä, josta on helppo valita pelaava kokoonpano. USB:llä on mukana useampia nuoremman ikäluokan pelaajia, jotka joutuvat välillä antamaan fyysisissä ominaisuuksissa tasoitusta, mutta korvaavat sen taistelutahdolla.
USB:n oma pelityyli on yllättänyt vastustajat monta kertaa.
– ”Kaaren” sisällä ei ole yhtään vartioimatonta pelaajaa, Kauha havainnollistaa koripallotermein.
Jopa Classicia vastaan USB pystyi yllättämään omalla pelillään, vaikka tällä tasolla videoita tutkitaan tarkasti jokaisessa joukkueessa.
Joukkue harjoittelee kolmena päivänä viikossa. Harjoituspäiviin kuuluu ensin muuta treeniä 1–1,5 tuntia ja sitten suunnilleen saman verran lajiharjoittelua.
– Hyvä rytmi on tärkeä, kun pojilla on koulua. Treenit, lepo, treenit, lepo on sopiva rytmi. Jos pojilla on kahtena päivänä peräkkäin treenit, sen näkee väsymyksenä.
Joensuussa pelattava loppusarja jaetaan kahteen kolmen joukkueen lohkoon, joista molemmista kaksi parasta jatkaa mitalipeleihin ja kolmanneksi jääneet ratkovat sijat 5–6.
USB:n kanssa samaan B-lohkoon osuivat oman lohkonsa voittanut Oilers sekä tuttu Steelers.
Oilersia vastaan USB on pelannut kolmesti, joista on kerran voittanut. A-lohkossa pelaavat Classicin seurana Josba ja EräViikingit, jotka olisivat vastustajina uusia tuttavuuksia.
– Ei ole syytä lähteä altavastaajana mitään joukkuetta vastaan, Kauha sanoo.
Omalla koripallourallaan hän lähti aina voittamaan.
– Pudotuspelit ja kevät. Tämä on hektistä aikaa urheilussa, pelit ovat ihan 24/7 mukana ajatuksissa. Pojista huomaa, että reissu lähenee.
Vanhempia lähtee mukaan kannustamaan, kuten muillekin pelimatkoille.
– Se on kahden yön reissu. Pojat tykkäävät, kun pääsee reissuun.
Toiveissa on, että kaikki pääsevät mukaan. Somen kautta jokainen pääsee tunnelmaan, mutta se ei ole sama asia.
– On se turhauttavaa, jos ei pääse mukaan, Kauha harmittelee.
Joukkueessa on sekä 2007- että 2008-syntyneitä pelaajia. Nuoremmilla olisi samaan aikaan alueturnaus, mutta valitettavasti se jää väliin, sillä SM-lopputurnaukseen tarvitaan kaikki parhaat mukaan.
USB:n pelaajat pistepörssin kärjessä
Risto-Matti Kärki
Pistepörssin yhdeksän parhaan joukossa oli peräti neljä USB:n pelaajaa. Mikael Kauha voitti pörssin tehoin 12+8. Hyvin onnistuivat myös Niilo Lännistö (9+6), Verneri Jaakola (9+4) ja Justus Rivinius (9+4).
– Voittamaan, Justus Rivinius kertoo, mitä Joensuuhun mennään tekemään.
Rivinius voi valmentaja Pasi Kauhan mukaan pelata paikalla kuin paikalla. Hän on itse samaa mieltä, että pystyy tekemään maaleja ja rakentamaan peliä.
Joukkue matkustaa Riviniuksen mukaan hyvillä mielin Joensuuhun. Ottelureissua on odotettu kovasti joukkueen sisällä.
– Meillä on hyvät mahdollisuudet, Rivinius toteaa.