Vakka-Suomi jäi jyrän alle–Aluehallitukseen ei mahtunut yhtään edustajaa Ugista eikä koko Vakka-Suomesta

0
Mauri Kontu valitaan aluehallituksen varajäseneksi sekä konsernijaostoon.

Aluevaltuusto kokoontuu ensimmäistä kertaa keskiviikkona Turussa. Kokouksessa päätetään hyvinvointialueen hallintosääntö sekä nuijitaan aluehallituksen, lautakuntien ja muiden toimielinten jäsenvalinnat. Puolueet ovat sopineet paikoista, joten jo nyt on tiedossa, ettei Vakka-Suomi saa yhtään varsinaista jäsentä aluehallitukseen.

Mauri Kontu (kesk.) valitaan aluehallituksen varajäseneksi sekä konsernijaostoon. Uudestakaupungista Janne Sjölund (sd.) valitaan työikäisten valmistelulautakuntaan ja Heli-Päivikki Laurén (sd.) ikäihmisten valmistelulautakuntaan.

Laurén sanoo olevansa tyytyväinen, että pääsee siihen lautakuntaan, johon toivoi, mutta Vakka-Suomen edustus toimielimissä ei ole hänestä riittävä:

– Näen tässä sellaisen riskin, että Turku vie ja me jäämme tietyllä tavalla pimentoon. Toiminta on väkisinkin Turku-vetoista. Aluehallituksella on aikamoinen valta, siksi meidän olisi pitänyt saada sinne alueen edustus.

Samaa mieltä on Kontu:

– Vakka-Suomi jää pahasti jyrän alle, hän kiteyttää.

– Menetämme merkittävän vaikuttamismahdollisuuden, kun alueen toimintoja suunnitellaan ja kehitetään. Hallitus on vastuussa suoraan kaikkien palvelusektoreiden toiminnasta, eivät lautakunnat.

Myös Janne Sjölund olisi toivonut Vakka-Suomen edustusta aluehallitukseen.

– Puolueet tekevät itsenäisesti nimeämisensä eikä alueellisia kiintiöitä ole, joten siitä voi syntyä joskus vääristymiä paikkajakoon.

Sjölund toivoo, että kun vuoden mittaan perustetaan uusia toimielimiä, niihin saataisiin enemmän Vakka-Suomen edustusta.

Hyvinvointialueen rakentamisen suhteen Uudenkaupungin aluevaltuutetut ovat vakuuttuneita, että siitä selvitään, vaikka Varsinais-Suomi on asiassa muita maakuntia jäljessä.

– Uuden toiminnan rakentaminen on aina haastavaa ja hyvinvointialueen kohdalla erityisesti, sillä organisaatiosta tulee valtava ja tuotettavat tärkeät palvelut koskevat meistä jokaista jollakin tavalla, joten epäonnistumisiin ei ole varaa, Sjölund perustelee.

Kontu huomauttaa, että hallintosääntö ja organisaatiomalli hyväksytään aluksi keskeneräisenä, eikä strategian tekemistäkään ole vielä aloitettu.

– Kaikesta huolimatta uskon, että pystymme ensi vuodenvaihteeseen mennessä rakentamaan toimintamallin, jolla yhteinen alueellinen sote voi käynnistyä.

Laurén pitää tärkeänä hallintosäännön muuttamista vielä niin, että aluehallitukseen voidaan nimittää myös hyvinvointialueen työntekijöitä. Keskiviikkona valtuuston käsittelyyn tuleva hallintosääntö on laadittu niin, että työntekijöitä ei voi valita aluehallitukseen.

– Äänestäjät ovat äänestäneet minuakin sen takia, että olen hoitoalan työntekijä ja tiedän, mistä puhun. Pitkä työhistoria takaa, että näkee, mitkä palvelut Varsinais-Suomessa ovat toimivia ja mitkä eivät.

Hän arvelee, että äänestäjillekin on pettymys, kun hyvinvointialueen työntekijöitä ei nyt aluehallitukseen valita.

– Tässä menetetään asiantuntijuutta.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here