Valtuustossa kaksi aloitetta: Opetukseen satsattava ja kaupungin rannat kaavoitettava

0
Yksi kaupunkilaisten suosikkikohteita on Kaunisranta Santtiossa.

Maanantain kaupunginvaltuuston lopuksi tehtiin kaksi valtuustoaloitetta, joiden molempien takana oli Jari Valkonen (ps.). Aloitteissaan hän peräänkuulutti opetuksen laatua sekä kaupungin tuloksellista kasvua.

– Kaupunkiin valmistuu niin hinnaltaan kuin mahdollisuuksiltaan mittava koulu- ja vapaa-aikakeskus. Samalla huolestuneena kuulemme, että Hakametsän koululaisista kolmannes saa erityisopetusta. Kun vielä huomioimme lukiomme varsin onnetonta menestystä valtakunnallisessa lukiorankingissa, on syytä kiinnittää huomiota kaupungissamme tarjottavan opetuksen laatuun, Valkonen totesi.

Valkosen mukaan kaupungin tarjoaman opetuksen laatuun on puututtava välittömästi, jotta vältyttäisiin siltä, että Suomen hienoimmissa puitteissa tarjottaisiin Suomen surkeinta opetusta.

– Esitän voimakasta panostusta opetuksen laadun ja määrän huomioimiseen, Valkonen summasi.

Toisessa aloitteessaan hän kiinnitti huomiota kaupungin rantojen ja saarten tilaan – ne ovat pitkälti metsittyneitä. Myös kaupungin taajamien ulkopuolella on kymmeniä taloja, jotka olisivat Valkosen mukaan kohtuullisella vaivalla kunnostettavissa.

– Olemme jättäneet käyttämättä merkittävän osan mahdollisuuksista, joilla olisimme voineet kasvattaa hallitusti kaupunkimme asukasmäärää. Kartoittamalla tyhjät talot ja kaavoittamalla rantojamme ja saariamme viihtymiseen ja asumiseen pystyisimme kasvattamaan kaupunkimme asukasmäärää, Valkonen sanoi.

Hän esittikin, että kaupungin kasvupotentiaali kartoitetaan ja hyödynnetään pikaisesti.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here