Yara Suomi pyrkii pitämään tehtaat toiminnassa

0
Yara Suomi pyrkii pitämään tehtaansa toiminnassa ja turvaamaan näin lannoitteiden saatavuutta niin meillä kuin maailmalla.

Yara Suomi ilmoitti keskiviikkona avaavansa jälleen lannoitetilausten vastaanoton. Yhtiö keskeytti tilapäisesti pelto- ja metsälannoitteiden uusien tilauksien vastaanoton reilu viikko sitten raaka-aineiden ja energiamarkkinan rajuista hintamuutoksista johtuen. Hintojen nousu näkyy nyt myös valmiiden tuotteiden hinnoissa, hinnat nousevat yhtiön oman ilmoituksen mukaan noin 400 euro per tonni.

Samana päivänä Yara ilmoitti jatkavansa toistaiseksi raaka-aineostoja Venäjältä Suomeen niiltä yhtiöiltä, joiden omistajat eivät ole EU:n pakotelistalla.

– Maailman ruuantuotanto on tähän asti ollut riippuvainen Venäjästä ja Ukrainasta. Koska sota Ukrainassa vaikuttaa maailman ruuantuotantoon, päätös siitä, suljetaanko Venäjä ulos kansainvälisestä elintarvikeketjusta, ei kuulu yksittäiselle yritykselle, vaan kansallisille ja kansainvälisille viranomaisille. Tästä syystä Yara ei voi yksin päättää lopettavansa lannoitteiden raaka-ainehankinnan Venäjältä heti, yhtiö perusteli päätöstään.

– Yara tuomitsee Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan ja olemme erittäin huolissamme vallitsevasta tilanteesta ja sen seurauksista. Epävarmuustekijöitä on paljon ja sota Ukrainassa vaikuttaa niin lannoitteiden, elintarvikkeiden kuin näiden raaka-aineidenkin maailmanmarkkinoihin. Tilanteen epävarmuuden johdosta on vaikea arvioida vaikutuksia raaka-aineiden saatavuuteen ja tuotteiden valmistukseen tulevaisuudessa. Teemme osaltamme kaikkemme, että Yara Suomen tuotanto pysyy käynnissä ja voimme toimittaa lannoitteita suomalaisen ruuantuotannon tarpeisiin, yhtiö painotti tiedotteessaan.

Yaran Suomen tehtailla tuotettujen NPK-lannoitteiden pääraaka-aineista fosforia saadaan Yaran omasta Siilinjärven kaivoksesta. Ennen Ukrainan sotaa merkittävä osa ammoniakista ja kalisuolasta tuli Venäjältä, mutta raaka-ainehankinta Venäjältä on pakotteiden astuttua voimaan pienentynyt. Yara selvittää parhaillaan vaihtoehtoisia raaka-ainetoimittajia. Yhtiöllä on globaalina toimijana laajoja verkostoja ja myös omia ammoniakkitehtaita, mutta uusien logististen reittien järjestäminen vie aikaa. Yaralla on Suomessa myös ammoniakkia ja kalisuolaa varastossa.