Yhdessä veneessä

0

Ukrainan joutuminen sotaan on herkistänyt suomalaiset. Suomen Punaisen Ristin katastrofirahasto, Unicef ja Pelastakaa lapset ovat jo nyt saaneet runsaasti tukea ja lahjoituksia suomalaisilta. Vakka-Suomessa on myös paikallisia omia keräyksiä. Uudessakaupungissa avattiin nopealla aikataululla Rauhankadulle keräyspiste, johon ihmiset ovat tuoneet vaatteita, lasten tarvikkeita ja muuta materiaalia kuljetettavaksi eteenpäin.

Talouselämässäkin tapahtuu. EU-maiden Venäjään kohdistuvien pakotteiden lisäksi myös monet yhtiöt ovat tehneet omia linjauksiaan. Esimerkiksi Vahterus päätti lopettaa kaiken liiketoiminnan Venäjälle ja Ukitig irtisanoi yhteistyön Teboilin kanssa, koska brändin taustalla on venäläinen Lukoil-konserni.

Kansalaisten mielenilmaukset syntyvät nopeasti ja niiden vaikutukset voivat olla hyvinkin ikäviä myös paikallisesti. Esimerkiksi kansalaisten Teboil-boikotti tuskin auttaa Ukrainaa, mutta aiheuttaa vaikeuksia paikallisille yrittäjille, jotka työllistävät paikallisia ihmisiä.

Koemme niin vahvaa empatiaa Ukrainaa ja ukrainalaisia kohtaan, että tunnekuohu saa helposti valtaansa. Paniikkimieli johtaa äkkinäisiin reaktioihin. Sosiaalisessa mediassa on jo vaadittu Uudenkaupungin kaupungilta tekoja, koska esimerkiksi Seinäjoen kaupunki on osallistunut ukrainalaisten auttamiseen rahalahjoituksella.

Meille tulee aikamme auttaa. Vakka-Suomessa asuu paljon ukrainalaisia ja siellä missä on jo valmiina ukrainalaisten yhteisö, voi odottaa myös nyt tulijoita Ukrainasta. Laitilan kaupunginjohtaja Lauri Kattelus ilmoitti viime viikolla, että kaupunki kartoittaa asunto- ja palvelutarvetta siltä varalta, että Ukrainasta hakeutuu pakolaisia. Tähän varaudutaan myös Uudessakaupungissa ja koko Vakka-Suomessa.

Monella taholla mietitään jo, mihin tulijat voidaan majoittaa ja miten auttaa alkuun.

Teija Uitto

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here