Uudenkaupungin Sanomissa oli 12.3.2022 mielipide, jonka alle oli painettu Suomi-Venäjä-seuran Uudenkaupungin os ry. Siinä kirjoitettiin ”rakentavasta viestinnästä ja kanssakäynnistä” sekä ”Tehdään työtä yhdessä rauhan ja keskinäisen kunnioituksen puolesta.”
Voiko tämän naivimpaa enää kirjoittaa tässä ajassa? Seuran tausta saattaa selittää mielipidettä.
Itsenäisen Suomen historiaan kuuluu taiteilu ystävyyden nimissä idän suuntaan. Tätä kuvaavat Suomen ja Neuvostoliiton/Venäjän ystävyysseuratoiminnan nousut ja laskut.
Talvisodan rauhan ehtoihin kuului aiemmin laittomaksi julistetun kommunistien toiminnan salliminen. Keväällä 1940 perustettiin Suomen ja Neuvostoliiton rauhan ja ystävyyden seura (SNRYS). Se järjesti useita mielenosoituksia ja mellakoita sekä moitti Suomen hallitusta. Suomen tulisi seuran mielestä alistua Baltian maiden tavoin Neuvostoliitolle. Seura koettiinkin Suomelle turvallisuusriskiksi, ja Helsingin raastuvanoikeus lakkautti seuran joulukuussa 1940.
Suomi-Neuvostoliitto-Seura (SNS) perustettiin Jatkosodan aselevon jälkeen lokakuussa 1944. Neuvostokulttuurin levittämispyrkimykset Suomeen olivat räikeitä. Virallisen ja kansalaisyhteiskunnan rajat hämärtyivät seuran toimiessa valtakunnan politiikassa puolivaltiollisena elimenä edesauttaen yhteiskunnallista korruptoitumista. Seura korosti YYA-sopimusta seuran toiminnan pohjana! Leninin mainitsema arvojoukko oli aktiivinen. SNS pyrki muokkaamaan menneisyyttä ja historiaa – kuten Venäjä tätä nykyä.
Neuvostoliiton hajottua yhdistyksen nimi muutettiin Suomen ja Venäjän kansojen ystävyysseuraksi ja sittemmin Suomi-Venäjä-seuraksi (SVs). Seuran toimintaan liittyivät Maailma ja Me -lehti, SN-kirjat Oy, Orient Express ja Kustannus Oy Taifuuni.
Ystävyysseuratoiminnalla on Suomessa lähes 150-vuotiset perinteet. Yli sata ystävyysseuraa tekee arvokasta työtä jäsenmaksujensa ja aktiviteettiensä kautta saamiensa tulojen sekä opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämien avustuksien turvin.
Ministeriön viime vuosina jakama summa on ollut yhteensä noin kaksi miljoonaa eroa. Yksi on kuitenkin ollut ylitse muiden, eli Suomi–Venäjä-seura, jolle ministeriö on myöntänyt vuosittain noin puolet tuosta summasta – niin tänäkin vuonna (!).
Monet suomettumisen muodot ovat painuneet historiaan. Kuitenkin tuo jättiavustus pönkittää entisen Suomi–Neuvostoliitto-seuran perustalle tehtyä rakennelmaa, mitä käytetään perusteena aina uuden avustuksen myöntämiseen.
Venäjä on Suomelle tärkeä naapurimaa, joskin eri tavalla kuin Viro, Ruotsi ja Norja. Ystävyysseuralle on siis perusteet, mutta ei sen saamalle avustuksen perusteille ja suuruudelle.
Myöskään Venäjällä olevat suomensukuiset kansat eivät ole peruste jättiavustukselle. Opetus- ja kulttuuriministeriö avustaa jo erikseen suomalais-ugrilaista kulttuuriyhteistyötä.
Lieneekö Venäjällä aitoja kansalaisjärjestöjä lainkaan ulkomaisten agenttien karsinnan jälkeen? Siis sellaisia, joiden kanssa Suomi – Venäjä -seura tekisi yhteistyötä Venäjällä? Ja mitä ystävyydestä jää jäljelle Putinin sodan jälkeen?
Hannu Luotola