Saimme mahdollisuuden lähteä maaliskuussa Portugaliin oppilasvaihtoon, ja tuntematta paikkaa ja ihmisiä kovin hyvin, lähdimme melkein sokkona reissuun. Tässä meidän kokemus!
Mitäs siellä sitten tapahtui?
Matkamme alkoi sunnuntaina jo aikaisin yöllä. Portugalia kohti lähtivät Uudenkaupungin Yhtenäiskoulun oppilaat Lassi Ankelo , Iida Lalla , Lotta Hakala , Sofia Talvensaari ja Rania Toivonen sekä opettajat Johanna Ala-Nikkola ja Harri Lehtonen . Taksin suuntana oli Helsinki-Vantaan lentoasema, josta lentomme lähtisi todella aikaisin aamulla.
Lensimme ensin Saksan Frankfurtiin, jossa vaihdoimme konetta ja suuntasimme siitä lopulliseen määränpäähämme Portugaliin. Laskeuduimme Porton lentokentälle, josta matkamme jatkui metrolla Porton keskustaan, ja siitä edelleen junalla Vila das Avesiin.
Tunnin junamatka meni jännityksen merkeissä, sillä juna-asemalla isäntäperheemme olisivat meitä vastassa. Kun juna viimein saapui Avesin juna-asemalle, näimme perheemme ulkona, ja kun astuimme ulos junasta isäntäperheidemme nuoret etsivät meidät ja tapasimme perheemme.
Meidät toivotettiin tervetulleiksi halein ja poskipusuin. Siitä jokainen jatkoi matkaansa perheidensä koteihin. Siellä saimme syötyä illallisen, ja pian sen jälkeen menimmekin jo nukkumaan rankan tulomatkan jäljiltä.
Seuraavana aamuna, maanantaina, jokainen heräili aikaisin tai myöhään riippuen siitä, millä oli menossa kouluun. Toiset menivät bussilla ja toiset host-vanhempiensa kyydillä.
Koululle saapuessa silmään pisti heti koulurakennuksen väri, joka oli pirteän vaaleanpunainen. Koululla me suomalaiset näimme taas toisemme ja nyt tapasimme myös toistemme isäntäperheiden nuoret. Kaikki tulivat heti hyvin toimeen keskenään. Koululla oli myös oma kissa, jonka Portugalin nuoret esittelivät meille heti alkuunsa.
Ohjelma alkoi tutustumisen merkeissä, ja pitkän koulupäivän jälkeen pääsimme uusiin koteihimme, ja ilta vietettiin tällä kertaa kaikki yksin oman hostin luona.
Seuraavana päivänä koko porukka lähti Aveiroon, joka on lähipiirissä sijaitseva rantakaupunki. Siellä vietimme aikaa kaupunkia tutkiskellessa, ja venereissu plus hyvä ruoka oli täydellinen yhdistelmä.
Illalla kävimme kauppakeskuksessa viereisessä kaupungissa, ja hengailimme siellä väsymykseen asti. Seuraavana päivänä, sateisena keskiviikkona, valmistimme saippuoita ja parfyymeja kemian luokissa, ja koulupäivän päätteeksi ohjelmassa oli futsal ja tanssi.
Heti koulun jälkeen kävimme kahvilassa, jossa nautimme melkein toista tuntia hyvistä letuista ja muhkeista jäätelöannoksista. Seuraava päivä oli pitkä, sillä se vietettiin Portossa, joka on Portugalin toisiksi suurin kaupunki, ja samalla se, johon tutustuimme ennen Avesiin tuloa.
Portossa kävelimme ympäriinsä, ja hengailimme puistossa, tuulisella rannalla tai muuten vaan vilisevillä kaduilla. Viimeinen kokonainen päivä kului Santo Tirsossa, joka oli seuraava kylä Avesista länteen.
Katselimme vanhoja kujia ja muita kaupungin antimia, kunnes saimme kaupungintalolla todistuksemme matkasta. Sanoimme hyvästit muutamalle Santo Tirsossa asuvalle ystävälle, jotka jo siksi jäivät sinne. Ilta meni pitkäksi Guimarãesissa, jossa iltakävelymme “vanhassa kaupungissa” ylettyi keskiyöhön asti.
Viimeinen ilta loppui pakkauksen merkeissä, paitsi eräille viisaille, jotka olivat keksineet pakata jo aiemmin. Melkein heti aamulla meidän oli “hyvästeltävä” portugalilaiset, ja juna-asemalla tunnelma oli surullinen, varsinkin kun näimme uusien ystäviemme naamat vielä kerran, astuessamme junaan.
Mieltämme helpotti kuitenkin se, että tulisimme näkemään heidät uudestaan, vaikka ei kylläkään Etelä-Euroopan merkeissä.
Yleiset tunnelmat reissusta
Ennakkoluuloja meillä oli liikaa. Pelkäsimme pahinta, eli sitä, että englannin käyttö tulee vaikeaksi, tyypit ovat tylsiä ja tekemistä ei löydy. Mikään näistä ei kuitenkaan tapahtunut, ja en tiedä millä tavalla porukka olisi voinut edes olla yhtään parempi.
Reissu oli todella erikoinen, koska saimme elää täkäläisten ihmisten kotona ja nähdä sen, millaista heidän arki on, vaikkakin koulupäivät olivatkin tällä viikolla vierailuineen normaalista poikkeavia (meidänkään koulussa ei käydä Turussa joka toinen päivä).
Kouluruokaankin oli saatu erikoislupa, jotta saimme jotain syömäkelpoista. Kiinnostavaa ohjelmaa riitti, ja uusia ihmisiä me tapasimme joka päivä. Saamamme ruoka oli toisaalta lähes normaalia, mutta toisaalta sen suolaisuus yllätti jotkin meistä.
Viikosta jäi useita muistoja, ja uskon, että se avarsi meidän ajattelutapaamme uusista ihmisistä ja kokemuksista.
Lähtisimme koska tahansa tällaiselle reissulle uudelleen!