Yhteiskunnan, valtio ja kunnat, tehtäväkenttä on kaksijakoinen: hallinto ja palvelut. Konkreettisia palveluja tuottaa toimialoittain suuri joukko ihmisiä, joita koskevat yhtenäiset pelisäännöt. Siten se on niukassa taloustilanteessa otollinen kohde: pienellä leikkauksella on suuri kokonaisvaikutus taloudellisesti, mutta se kostautuu, kuten olemme näkemässä. Mitä ylemmäs organisaatiossa mennään, sitä yksilöllisempiä toimenkuvat ovat, joten leikkaukset olisivat huomattavasti vaikeampia toteuttaa niin, että niillä olisi merkittävä vaikutus. Huomattavana tekijänä on, että nimitykset ovat todellisuudessa poliittisia, vaikkei pitäisi.
Olen joskus sanonut, että yhteiskunnan pitäisi soveltaa yritysmaailman oppeja. Irti nimikkeiden mukaisesta lokeroitumisesta, sen sijaan joustavuutta, jonka tiimityyppinen toiminta mahdollistaa. Tarpeen ovat tavoiteasetanta ja seuranta, tehtävien mukainen oikea palkkaus ja palkitseminen ja työilmapiiri yleensä.
Hyvänä esimerkkinä hallinnon kasvusta on pitkä kehityspolku, joka on nyt toteutumassa. Suomessa oli maakunnan lisäksi kymmenen lääniä. Todettiin, että niitä on turhan paljon ja yhdistettiin viideksi lääniksi. Todettiin, että läänit ovat liian kaukana asiakkaista, joten perustettiin Avit ja Elyt. Sitten tapetille nostettiin sosiaali- ja terveyspalvelut. Asiantuntijat esittivät viittä keskussairaala-aluetta, joista kukin erikoistuisi määrättyihin harvinaisempiin erityishoitoa vaativiin asiakkaisiin.
Toinen painopistealue oli asiakkaan lähellä olevien terveyskeskusten ja aluesairaaloiden kehittäminen ottaen huomioon niiden yhteistyö tietojärjestelmät mukaan luettuna. Poliitikot olivat tietävämpiä. Näin luotiin hyvinvointialueet ja sen myötä uusi valtakunnallinen hallintoporras.
Koulutoimeen on tullut ja tulossa suuria muutoksia. Tietysti oppimisvaatimukset ovat kasvaneet ja sen myötä myös opettajien on kehityttävä. Lisätyötä tulee kuitenkin runsaasti, esimerkkinä oppilaskohtaiset oppimistavoitteet vuosittain ja vanhemmille raportointi. Se on pois opetustyöstä. Mistä sitten aiheutuvat koululaisten masennus, mielentilahäiriöt, koulukiusaaminen ja väkivalta, liian suuret luokkakoot? Uskon, että valtaosa koululaisista on asiallisia ja hyvin käyttäytyviä. Eniten työllistävät häiriköt.
Uskon, että eräinä tekijöinä ovat peruskoulu ja kotikasvatus tai sen puute. Oli kaunis ajatus, että kaikilla tulee olla mahdollisuus koulutukseen, mutta siihen pitää olla myös motivaatio. 1960-luvulla tuli muotiin ”vapaa kasvatus”, suomeksi kotikasvatuksen puute. Se on myös jättänyt jälkensä. Juuri kotiolojen erilaisuudesta johtuen lapsilla on erilaiset mahdollisuudet menestyä koulussa. Opetus etenee hitaimmat oppijat huomioon ottaen, tällöin lahjakkaammat saattavat pitkästyvät. Nämä seikat olisi pitänyt ottaa huomioon peruskoulua suunniteltaessa..
Järjestyksen valvonnasta en osaa sanoa juuri mitään, vaikka olenkin poliisin poika.
Palvelualoilla pitäisi oppia, että tekijöiden lailla asiakkaatkin ovat ihmisiä, eivät ”tapauksia” tai ”keissejä”.
Tapani Caselius