Sirppujokilasku on ollut kevään ohjelmassa vuodesta 1998 lähtien. Hämärän muistikuvan mukaan veljekset Jari ja Mika Kiveinen tekivät edellisen talven aikana kumpainenkin itselleen kansalaisopiston kurssilla kanootin.
Lasikuituisia kanootteja, painavia, hankalia ja kiikkeriä, mutta pitihän niille käyttöä keksiä. No, Sirppujoki on tuossa kanootin ulottuvilla, joten sinne melomaan kevään tulon ja vapun kunniaksi. Ensimmäisen kerran veljekset meloivat Sirppujoessa vuonna 1998 ja saivat jo silloin yllytettyä muutaman kaverin mukaan.
Legenda on syntynyt. Vielä 24 vuotta myöhemmin Jari Kiveinen, nykyisin tosin kajakilla, meloo Laitilasta Nansion vanhan sillan pielestä Kalantiin Nevavuoren ruukin padolle.
Outo juttu, että ilman sen kummempaa markkinointia, mukaan tulee lähes joka vuosi uutta porukkaa. Moni saa yhdestä kerrasta tarpeekseen, joku on mukana muutaman vuoden välein ja tänä vuonna Jarin seurana joella oli viisi ensikertalaista.
Tänä vuonna joen henget olivat suosiollisia, vettä Sirppujoessa oli enemmän kuin varmaan koskaan ennen ja matkanteko sujui kevyesti virran viedessä. Lasku alkaa perinteisesti Laitilasta Nansion vanhan kivisillan luota ja päättyy Kalantiin, Nevavuoren ruukin padolle.
Tavallisesti matkaan menee reilut neljä tuntia, mutta tänä vuonna virta vei matkaajia sen verran vauhdikkaasti, että aikaa lähdöstä maaliin kului vain kolme tuntia, vaikka tauoista ei tingittykään.
– Tavallisesti melonta etenee hiljalleen joen montussa, Kalannin pitkillä suorilla kun sattuu vastatuuli, niin tuntuu ettei matka etene lainkaan. Tänä vuonna virta vei mukavasti ja Sirppujoen uomassa oli vettä niin paljon, että kerrankin näki myös maisemia, Kiveinen kertoo.
Pyhärantalainen Jukka Laurikkala on hankkinut kajakkinsa kanssa melontakokemusta aikaisempina vuosina kotikulmillaan Ihodenjoella. Nyt hän lähti ensimmäisen kerran tutustumaan Sirppujokeen ja niinhän siinä kävi, että hän päätyi epävirallisen uimaseura Sirppujoen Uimareiden uusimmaksi jäseneksi, kaadettuaan kajakkinsa Hallunkoskessa.
– Ihan hyvin reissu meni, tuota kaatumista lukuun ottamatta. Hallunkoskessa oli niin kova virtaus, että näköjään pienikin herpaantuminen kostautuu saman tien. Ensi vuonna uudestaan, ilman muuta.
Laurikkalalla melontapäivä alkoi lähestulkoon katastrofin aineksilla. Ensin piti kerran palata matkalla takaisin kotiin, kun kypärä oli unohtunut matkasta. Sitten lähtöpaikalla huomattiin, ettei ole mela mukana matkassa.
– Onneksi siihen tuli pelastajaksi lähinaapuri, jolta sain melan lainaksi. Muuten olisi jäänyt Sirppujokilasku tekemättä.
Kanootilla matkaa tehneet Roni Nieminen ja Eemil Kuisma laskivat läpi Pyhäkosken, kuten kaikki muutkin, mutta Hallunkoskella järjen ääni voitti ja kanootti kulki kosken ohi pellon reunaa myöten.
– Pakko ottaa varovasti ja turvallisesti, kun ollaan ensimmäistä kertaa vesillä kanootin kanssa. Eilen oltiin sen verran vesillä, että testattiin veden pysyvän kanootin ulkopuolella. Ihan kuivin jaloin ei selvitty, kun Pyhäkoskessa keula haukkasi vettä ja kastuin siinä vyötäröstä alaspäin, Nieminen sanoo.
Pojat taisivat saada kunnon kipinän melomisesta, kun kanoottia pakettiauton kyytiin nostaessaan jo puhuivat harrastuksen jatkamisesta vielä samana päivänä Ihodenjoella. Viimeistään seuraavana päivänä kuitenkin, kun kerran nyt on vauhtiin päästy.
Kuisma sanoi katselleensa kateellisena kajakkien kevyen näköistä kulkua.
– Minä vedin melalla varmaan kymmenen kertaa päästäkseni saman verran eteenpäin, mihin kajakilla melova tarvitsi vain pari kevyen oloista vetoa.
Sirppujokilaskua oli seuraamassa myös Kari Jalava, joka kuvasi videon.
