Kaunisrantaan penkit Sorvakon lehtikuusista

0
Sorvakon lehtikuusista tehdyillä penkeillä kelpaa ihailla maisemia Kaunisrannassa.

Santtion Kaunisrannan ulkoilualueen pusikot ja vesakot ovat saaneet kyytiä alkukevään aikana.

– Talviurheilukausi kesti tänä vuonna poikkeuksellisen pitkään, mutta heti kun saimme kauden talviliikunnan osalta pakettiin, niin keskityimme puistometsien hoitoon ja ensimmäisenä työlistalla oli Kaunisranta, kertoi Uudenkaupungin vihertyönjohtaja Juha Hukka.

– Alueelle oli kasvanut taas paljon aluskasvillisuutta, lähinnä pihlajaa, ja nämä puskat raivasimme pois. Paikoittain vesakkoa oli jo niin paljon, että ne tukkivat koko maiseman ja hankaloittivat alueella liikkumista, selvitti Hukka.

Aivan kaikkea pensaikkoa ei kuitenkaan raivattu pois, vaan sitä jätettiin myös tarkoituksella lintujen pesimä- ja suojapaikoiksi.

– Samoin tarkoituksella olemme jättäneet sinne tänne maahan lahoavia runkoja hyönteisiä varten. Metsän hoitoon kuuluu myös se, että aivan kaikkia puunrunkoja tai risuja ei korjata pois, vaan osa jätetään metsän monimuotoisuuden tähden, lisäsi Hukka.

Raivaustöiden ohella karsittiin myös Kaunisrannan läpi kulkevien polkujen varsilta puita ja erityisesti puiden alhaalla roikkuvia oksia.

– Tämä oli tarpeen, sillä kesäisin nämä polut pidetään käyttökuntoisina niittämällä ja niittokoneen on mahduttava kulkemaan polkuja reunustavien puiden ohi ja oksien ali, Hukka totesi.

Lisäksi alueelle tuotiin uusia penkkejä. Penkeille voi istua levähtämään ja ihailemaan Kaunisrannan merimaisemia.

– Sorvakossa, kaupungin tontilla kaatui pari vuotta sitten kovassa myrskyssä pari lehtikuusta. Kuuset sahautettiin tukeviksi lankuiksi ja lankuista nyt penkkejä tänne Kaunisrannan ulkoilualueelle. Tulevat varmasti kestämään vaihtelevia sääoloja, pohti vihertyönjohtaja Juha Hukka tyytyväisenä.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here