Kaupunkikuva vaatii uudistuksia

0

Alisenkadun remontin piti valmistua toukokuussa. Nyt remonttiaikataulu on venynyt pitkän talven seurauksena noin kuukaudella.

On ymmärrettävää, että yrittäjät ovat tilanteesta harmissaan. Kaupankäynti kärsii, kun katu on kuin avosydänleikkauksessa. Moni kaupungissa on sitäkin mieltä, että Alisenkadun saneeraus on tuhlaileva ja turha.

Kannattaa kuitenkin miettiä, miltä kaupunkikuva näyttäisi, jos mitään uutta ei rakennettaisi. Yksi sana riittää vastaukseksi: pysähtyneeltä.

Asiakasvirta käy yhä voimakkaampana Ketunkallion suuntaan. K-Supermarket Itäpoiju kävi läpi ison remontin viisi vuotta sitten ja sai Alkon tiloihinsa. Nyt S-marketia uudistetaan ja Lidl suunnittelee uutta myymälää, joka olisi nykyistä noin tuhat neliötä suurempi. Jotta keskustan kaupallinen vetovoima säilyy, keskustassakin on tehtävä uudistuksia. Alisenkadun saneeraus luo viihtyvyyttä ja mahdollistaa keskustassa isompienkin tapahtumien järjestämisen. Kaiken tavoitteena on saada ihmiset lähtemään keskustaan ja käyttämään keskustan liikkeitä. Tästä syystä kaupunginhallituksen ratkaisu jatkaa Alisenkadun remonttia myös Sepänkadun ja Liljalaaksonkadun välillä, oli välttämätön. Ilman jatkourakkaa Alisenkadun saneeraus olisi jäänyt tyngäksi.

Keskustan uudistuminen on tärkeää. Kaupunkikuvalla on merkitystä kuntien imagokisassa ja myös yritykset hakeutuvat sinne, missä on pöhinää.

Kun Helsingissä, Valkeakoskella ja Vammalassa ravintoloita pyörittävät yrittäjät päättivät ostaa entisen Lännentien ja tehdä siitä hotelli Havun, heidän kiinnostuksensa lähti siitä, miten Uusikaupunki on kehittynyt viime vuosina. He eivät tarkoittaneet vain autotehdasta, vaan myös esimerkiksi Ugin ravintolamaailmaa.

Kehittyvä kaupunki vetää puoleensa.

Teija Uitto